Turun ammattikorkeakoulu on kasvattanut Suomen ammattikorkeakouluista eniten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI) saamaansa rahoitusta. Turun AMK:n tutkimus- ja kehitystyö tuo rahaa ja mahdollisuuksia yritysten ja muiden organisaatioiden kehittämiseen Varsinais-Suomessa.

Julkaistu:
Muokattu:
Rahoituksen määrä kasvoi vuodesta 2023 vuoteen 2024 n. 18 %. Kaikkiaan Turun AMK sai vuoden 2024 aikana 12 481 451 euroa ulkoista rahoitusta (josta korkeakoulu saa Opetus- ja kulttuuriministeriön vastinrahaa) TKI-toimintaan (lähde: Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen).
– Menestyimme parhaiten kaikista vaativimmassa TKI-rahoituksessa, joka liittyy teollisuusyhteistyöhön. Esimerkiksi Business Finlandin rahoitus on tärkeää sekä meille että yhteistyöyrityksillemme. Tutkimus- ja kehitysrahoituksen merkitys tulee korostumaan entisestään jatkossa, kun korkeakoulujen perusrahoitusta leikataan, Turun AMK:n vararehtori Juhani Soini kuvaa.
Euroja ja soveltavaan tutkimukseen perustuvia ratkaisuja alueelle
Soveltava tutkimus on opetuksen ohella ammattikorkeakoulujen lakisääteinen perustehtävä. Turun AMK:ssa työskentelee asiantuntijoita 37 tutkimusryhmässä, ja vuosittain on käynnissä yli 200 projektia.
– Kasvu kertoo asiantuntijoidemme osaamisesta, uusien kansainvälisten rekrytointien onnistumisesta sekä siitä että AMK:n tutkimus- ja kehitystyö tuo euroja alueen ja sen yritysten ja muiden organisaatioiden kehittämiseen, Johanna Krappe, Head of RDI and Global Engagement Turun AMK:sta kertoo.
Vuonna 2024 alkaneissa projekteissa kehitetään esimerkiksi kestäviä käytäntöjä laivanrakennukseen Meyer Turku Oy.:n kanssa (S4M Sustainable Material Management Maturity Model). Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kanssa tutkitaan ja tuetaan syöpää sairastavien mielenterveyttä (Syöpädiagnoosin saaneen nuoren aikuisen mielenterveyden tukeminen (MELODIC)). Urban Biodiversity Parks -hankkeessa puolestaan kehitetään biodiversiteettipuistoa Skanssin alueelle eri yhteistyökumppaneiden kanssa.
Turun AMK tekee yhteistyötä muiden länsirannikon ammattikorkeakoulujen kanssa (Vaasan ammattikorkeakoulu, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia ja Centria-ammattikorkeakoulu).
– Myös muissa länsirannikon ammattikorkeakoulussa on onnistuttu kasvattamaan TKI-rahoituksen määrää. Yhteistyöllä on tässä tärkeä merkitys, Soini kommentoi.
Muokattu 19.5. Lisätty tarkennus rahoituksen määritelmään.
Lisätiedot
Tutustu
Lue seuraavaksi
-
Mediatiedote

Tutkimus: Arvot vaikuttavat siihen, ostetaanko kunnostettua elektroniikkaa
Kuluttajien käsitykset uudelleenvalmistetuista elektroniikkatuotteista perustuvat usein enemmän tunteisiin kuin tietoon niiden todellisista ominaisuuksista. Siksi käytettyihin ja sittemmin kunnostettuihin tuotteisiin liitettyjä mielikuvia tulisi muokata eri kuluttajaryhmille sopiviksi.
-
Mediatiedote

Tekoälyn aikakaudella johtajan tärkeimmäksi tehtäväksi nousee yhteisöllisyyden vahvistaminen
Vaikka tekoäly nähdään työelämän suurimpana muutosvoimana, johtamisen haasteet ovat edelleen ennen kaikkea inhimillisiä. Johtajuusbarometri 2026 korostaa yhteisöllisyyden merkitystä tulevaisuuden työelämässä. Julkaistu: Muokattu: Suomalaisten asenteita työelämään sekä johtamisen nykytilaa…
-
Mediatiedote

Turun AMK:n haastattelututkimus: Teknologia ei korvaa myyjää, harkinta ratkaisee kaupat
Uudet teknologiat ovat muuttaneet yritysten välistä myyntiä nopeasti. Tuoreen tutkimuksen mukaan ratkaisevinta ovat työkalujen tarkoituksenmukainen käyttö ja myyjän kyky valita asiakastilanteeseen sopivin toimintatapa.


