Turun AMK on liittynyt kansainväliseen EURASHE-verkostoon, joka on ammatillisen korkeakoulutuksen yhdistys.

Julkaistu:
Muokattu:
Vuonna 1990 perustettu EURASHE (European Association of Institutions in Higher Education) edistää ammatillista korkeakoulutusta. Verkostolla on kolme päätavoitetta:
- edistää ammatillisen korkeakoulutuksen etuja kansallisesti ja Euroopassa
- tehdä kansainvälistä yhteistyötä koulutuksen kehittämiseksi
- edistää jäsenkorkeakoulujensa kansainvälistymistä.
Viime vuonna Turun AMK liittyi myös European University for Academic Continuing Education (EU.ACE) -konsortioon. Tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä eurooppalaisten korkeakoulujen kanssa jatkuvassa oppimisessa eli esimerkiksi täydennyskoulutuksessa.
– On ilo tulla hyväksytyksi EURASHE:n jäseneksi. Verkosto on tehnyt erinomaista työtä eurooppalaisen korkeakoulutuksen paremman tulevaisuuden eteen. Uskon vahvasti, että yhteistyössä EURASHE:n ja EU.ACE:n avulla Turun AMK voi muuttaa jatkuvan oppimisen suuntaa, Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila sanoo.
– Olen iloinen, että Turun ammattikorkeakoulusta on tullut EURASHE:n jäsen. Odotan erityisesti yhteistyötä jatkuvassa oppimisessa, jossa Turun AMK:lla ja EU.ACE-allianssilla on paljon annettavaa, sanoo EURASHE:n puheenjohtaja Hannes Raffaseder.
EURASHE:lla on yli 60 jäsentä sekä Euroopassa että muissa maanosissa. Mukana on ammattikorkeakouluja ja muita ammatillisen korkeakoulutuksen organisaatioita. Turun AMK:n lisäksi verkostoon kuuluvat Suomesta Metropolia ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Uutinen on julkaistu aiemmalla turkuamk.fi-sivustolla 6.3.2024.
Tutustu
Lue seuraavaksi
-
Uutinen

Turun AMK:ssa tarjolla 255 opiskelupaikkaa kevään ensimmäisessä yhteishaussa
Kevään 2026 ensimmäisessä korkeakoulujen yhteishaussa ovat tarjolla englanninkieliset koulutuksemme. Yhteishaku alkaa keskiviikkona 7.1. ja päättyy keskiviikkona 21.1. Julkaistu: Muokattu: Turun AMK:lla on tässä haussa mukana 9 Bachelor-hakukohdetta ja…
-
OpiskelijaUutinen

Sosionomiopiskelijat keräävät lähiöasukkaiden toiveita vihreämmän kaupungin puolesta
Turun AMK:n sosionomiopiskelijat kokosivat Halisten ja Jyrkkälän asukkaiden näkemyksiä siitä, millainen on viihtyisä ja kestävä, lähiluonnon huomioiva kaupunki. Projekti tarjosi opiskelijoille arvokasta käytännön oppia ja toi esiin asukkaiden…
-
Uutinen

Rauhaisaa joulua kaikille kumppaneillemme
Turun ammattikorkeakoulun ennätysvuosi 2025 lähestyy loppuaan. Olemme ylittämässä tänä vuonna kaikki aiemmat tuloksemme. Onnistumisen keskiössä ovat tärkeät kumppanimme, joita varten töitä teemme. Lämmin kiitos tästä vuodesta kaikille teille.…
