Turun ammattikorkeakoulun hanketyönä kehitettiin mobiilisovellus, joka lisää lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn liittyvää osaamista. Helppokäyttöinen sovellus on tuotettu Suomessa, Kreikassa ja Portugalissa toteutettujen haastattelujen pohjalta ja tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.

Julkaistu:
Muokattu:
Teksti: Aleksi Rajamäki
– Lähisuhdeväkivaltaa kokevat tai sen vaarassa olevat hakeutuvat terveydenhuollon palveluiden piiriin muita alttiimmin. Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen on kuitenkin haasteellista, ja se jää liian usein huomaamatta jopa ammattilaisilta. Tähän on kaivattu apua jo pitkään, hankeasiantuntijat Tiina Murto ja Marjatta Häsänen kertovat.
Lähisuhdeväkivallan kokija voi olla kuka tahansa, mutta erityisesti naiset ovat riskiryhmässä. Suomessa lähes joka toinen nainen kohtaa lähisuhdeväkivaltaa elämänsä aikana. Väkivallan tekijä voi olla esimerkiksi nykyinen tai entinen kumppani, lapsi, vanhempi tai muu läheinen.
Turun ammattikorkeakoulun koordinoimassa DOMINO-projektissa on nyt vastattu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tarpeisiin. Ammattilaiset ja opiskelijat saavat jatkossa työkaluja työhönsä vapaasti hyödynnettävissä olevasta verkkokoulutuksesta sekä tuoreesta ”DOMINO – Stop domestic violence” -mobiilisovelluksesta.
– Sovelluksen avulla pääsee helposti lisätiedon pariin. Siihen on koottu lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja puheeksiottoon auttavia kysymyksiä ja vinkkejä sekä yhteydenottotahoja, joilta saa lisäapua. Sovelluksen kautta pääsee verkkokurssiin, jossa käsitellään lähisuhdeväkivallan käsitettä, ilmenemismuotoja, seurauksia ja ennaltaehkäisyä, Murto ja Häsänen esittelevät.
– Verkkokurssia ja mobiilisovellusta pilotoitiin kansainvälisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten ja opiskelijoiden kanssa. Koulutuksen todettiin toimivan keskeisenä tekijänä lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä. Sovellusta puolestaan pidettiin hyvänä menetelmänä perusasioiden oppimiseen ja aiheeseen perehtymiseen.
Englanninkieliseen DOMINO-verkkokoulutukseen (5 ECTS) on mahdollista tutustua myös projektin verkkosivuilla. Hankekumppanin, Riian teknillisen yliopiston, kehittämä maksuton mobiilisovellus on saatavilla Google Play -kaupassa englanniksi, suomeksi, ruotsiksi, latviaksi, portugaliksi ja kreikaksi. Sovellus toimii Android-käyttöliittymässä.
Murron ja Häsäsen mukaan verkkokurssi ja mobiilisovellus tarjoavat joustavan tavan oppia; ne voidaan integroida esimerkiksi korkeakoulujen opinto-ohjelmiin. Verkkokurssi on jo otettu käyttöön Turun ammattikorkeakoulussa osana kätilö- ja terveydenhoitajien tutkintokoulutusta.
Artikkeli on julkaistu aiemmalla turkuamk.fi-sivustolla 25.4.2023.
Tutustu
Lue seuraavaksi
-
OpiskelijaUutinen

Turun AMK:n opiskelijan opinnäytetyö ehdolla vuoden 2025 tekoälylopputyöksi
AI Finland julkisti ehdokkaat vuoden 2025 tekoälylopputöiksi. Kolmen kärkeen nousi terveysteknologian osaamispolulta Tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi valmistuneen Joni Obradovicin opinnäytetyö. Julkaistu: Muokattu: Valtakunnallinen tekoälyverkosto AI Finland julkisti ehdokkaat…
-
Mediatiedote

Taideakatemian yö esittelee Turun AMK:n opiskelijoiden taidetta ja esityksiä
Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian opiskelijat avaavat jälleen ovensa ja sydämensä taiteelle, kun Taideakatemian yö valtaa Linnankadun kampuksen torstaina 6. marraskuuta klo 17–21 Julkaistu: Muokattu: Tapahtuma on maksuton ja kaikille…
-
UutinenYhteistyö

Kulttuurihyvinvointi kiinnostaa – Culture and Health Forum -tapahtuma vahvisti kansainvälistä yhteistyötä
Kulttuurihyvinvointi on vakiintumassa osaksi suomalaista hyvinvointipolitiikkaa. Kulttuurin merkitys tunnistetaan erityisesti terveyden edistämisessä, mielen hyvinvoinnin tukemisessa ja osallisuuden vahvistamisessa. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri tästä syystä – kansainvälinen…
