Luontoa, liikettä ja vertaistukea syöpään sairastuneille nuorille aikuisille

Voiko luonnossa liikkuminen ja vertaistuki auttaa syöpään sairastunutta nuorta aikuista selviytymään sairauden mukanaan tuomista muutoksista? Tätä tutkitaan kansainvälisessä MELODIC-hankkeessa, jossa Suomi on ensimmäisenä mukana olevista Euroopan maista käynnistänyt uudenlaisen, 12 viikkoa kestävän luontoliikuntaan ja psykososiaaliseen tukeen perustuvan intervention.

nuoria henkilöitä kävelemässä luonnossa
Mediatiedote

Suomessa käynnistyi ensimmäisenä uudenlainen eurooppalainen kuntoutusinterventio. MELODIC-hanke kehittää ja tutkii uudenlaista tapaa tukea 18–35-vuotiaiden syöpään sairastuneiden nuorten aikuisten ja heidän läheistensä mielenterveyttä ja hyvinvointia.

Mari Lahti

Interventiossa osallistujat kokoontuvat 12 viikon ajan viikoittaisille ohjatuille luontokävelyille. Joka toinen viikko liikutaan vihreissä ympäristöissä, kuten metsissä ja puistoissa, ja joka toinen viikko sinisissä ympäristöissä, esimerkiksi meren tai muiden vesistöjen äärellä.

Mari Lahti
mielenterveyden edistämisen tutkimusryhmän vetäjä

Kävelyiden aikana tehdään myös kevyitä liikkuvuus-, voima-, hengitys- ja kehotietoisuusharjoituksia. Ohjelmaan kuuluu lisäksi etäliikuntaharjoituksia sekä ammattilaisten ohjaamia keskusteluja sairauteen, mielenterveyteen ja arjessa selviytymiseen liittyvistä aiheista.

Tärkeä osa toimintaa on vertaistuki. Kävelyillä osallistujat voivat keskustella esimerkiksi syöpähoitojen jälkivaikutuksista, työelämään palaamisesta, omasta jaksamisesta ja muuttuneesta elämäntilanteesta.

Suomi aloitti ensimmäisenä

Suomessa ensimmäinen interventioryhmä käynnistyi jo syksyn alussa 2026. Muissa hankemaissa vastaavien ryhmien käynnistämistä on valmisteltu muun muassa tutkimuseettisten lupaprosessien mukaisesti alkamaan kevään 2027 aikana.

Suomessa toiminta aloitettiin aikaisemmin myös siksi, että 12 viikon luontoliikuntajakso haluttiin toteuttaa ennen talven tuloa.

Ensimmäiset kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Ryhmän tapaamisiin on osallistuttu aktiivisesti, ja yhteiset kävelyt ovat tarjonneet osallistujille mahdollisuuden keskustella muiden samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa. Tutkimuksellisia tuloksia intervention vaikuttavuudesta ei vielä ole saatavilla.

Seuraavat luontokuntoutusryhmät käynnistyvät Suomessa keväällä 2027, ja niihin rekrytoidaan parhaillaan osallistujia.

Kansainvälisestä hankkeesta uusia keinoja mielenterveyden tukemiseen

MELODIC on Turun ammattikorkeakoulun koordinoima kansainvälinen tutkimus- ja kehittämishanke, jonka tavoitteena on parantaa syöpään sairastuneiden nuorten aikuisten ja heidän läheistensä mielenterveyden tukea.

Hankkeessa selvitetään nuorten aikuisten psykososiaalisia tuen tarpeita, kehitetään terveydenhuollon ammattilaisten osaamista sekä tutkitaan luontoliikuntaan ja vertaistukeen perustuvan intervention toteutettavuutta ja vaikutuksia.

Hankkeeseen osallistuu 13 kumppaniorganisaatiota eri puolilta Eurooppaa. Suomesta mukana ovat Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue. Hanke saa rahoitusta Euroopan unionin EU4Health-ohjelmasta, ja sen kokonaisbudjetti on noin 1,8 miljoonaa euroa.

Kuva: Adobe Stock

Lisätiedot:

  • Mari Lahti

    Johtava yliopettaja, Tutkimusryhmän vetäjä
    +358 40 355 0159
    mari.lahti@turkuamk.fi

Lue seuraavaksi