Turun AMK:n, Paraisten kaupungin ja Metsähallituksen yhteistyössä toteuttama opintojakso Pärnäsin lauttarannan kehittämiseksi innosti opiskelijat ideoimaan saariston matkailurakentamista. Tuloksena syntyi runsaasti luovia ideoita ja kiinnostavia konsepteja, joista parhaat palkittiin loppuseminaarissa Turussa.

Julkaistu:
Muokattu:
Opiskelijatyön tavoitteena oli kartoittaa alueen kehittämismahdollisuuksia ja tuottaa vaihtoehtoisia ideoita Pärnäsin lauttarannan tulevaa käyttöä varten. Töissä on tarkasteltu, millaisia matkailua tukevia ratkaisuja alueelle voisi sijoittua osana myöhempää suunnittelua ja ranta-asemakaavoitusta.
− Opiskelijat olivat erittäin innostuneita tästä tehtävästä ja se näkyi myös lopputuloksissa. Suunnitelmat olivat erittäin monipuolisia ja niissä oli otettu huomioon monia näkökulmia. Yhteistyö Metsähallituksen ja Paraisten kaupungin kanssa oli myös erittäin onnistunut, kiittelee Turun ammattikorkeakoulun rakentamisen lehtori ja koulutusvastaava Tapio Keiramo.
Paraisten kaupungin kaavoituspäällikkö Pasi Hyvärilän mukaan parhaissa töissä oli ymmärretty Pärnäsin ainutlaatuinen sijainti ja potentiaali: keskeinen paikka Saaristomerellä, saavutettavuus saaristotietä ja vesiväylää pitkin sekä mahdollisuus kehittyä omaleimaiseksi, korkeatasoiseksi matkailukohteeksi.
− Saimme ilahduttavan korkeatasoisia töitä, joissa on paljon oivaltavia ideoita. Saamme näistä tosi paljon ajatuksia jatkosuunnitteluun, Metsähallituksen alueidenkäytön johtava asiantuntija Ida Montell sanoi.
Rakennusarkkitehtiopiskelijoista palkittiin Sami Saari ja Maria Kalske.
Matkailu ja wellness liiketoimintana -opiskelijoista palkittiin Kuisma Laivasen, Maria Eklundin, Matilda Smithin ja Joel Palkénin ryhmätyö Saariston Sisu.
Rakennusinsinööri-opiskelijoista palkittiin Pyry Mattila ja Marcus Westerholm.
− Sami Saaren työ on tosi pitkälle pohdittu, monipuolinen kokonaisuus. Vaikka siinä on paljon oivaltavia ideoita, alueen jäsentely on onnistunut. Työssä on myös tunnistettu olemassa olevat satamatoiminnot ja nivottu uusi alue yhteen niiden kanssa. Lisäksi Sami esitteli työn tosi mukavasti, Montell arvioi.
Metsähallitus ja Paraisten kaupunki jatkavat alueen suunnittelua eteenpäin ja alueen ranta-asemakaavoitus on tavoitteena käynnistää ensi syksynä.
Lue lisää alueesta ja tutustu opiskelijoiden töihin: laatumaa.fi/parainen
Lue seuraavaksi
-
Opiskelija

Autonomisia autoja ja eleohjattuja drooneja –Opiskelijat innovoivat huipputason teknologiaa
Vianetsintää, laitteistojen rakentamista ja koneoppimista – Capstone-projektit haastavat opiskelijat ratkaisemaan käytännön haasteita ja toimimaan ammattilaisten tavoin. Capstonessa opiskelijoiden tekniset taidot kehittyvät tiimitaitojen, peräänantamattoman ongelmanratkaisun ja itseluottamuksen ohella. Julkaistu:…
-
Mediatiedote

Turun AMK:n rekrytointimessut kasvavat suhdanteesta huolimatta
Turun ammattikorkeakoulun Find Your Future -ura- ja rekrytointimessuille osallistuu tänä vuonna 58 yritystä ja organisaatiota. Tapahtuma on lähivuosina kasvanut Varsinais-Suomen suurimmaksi rekrytointitapahtumaksi osallistuvien organisaatioiden määrässä mitattuna. Find Your…
-
OpiskelijaUutinen

Turun AMK:n opiskelijan opinnäytetyö ehdolla vuoden 2025 tekoälylopputyöksi
AI Finland julkisti ehdokkaat vuoden 2025 tekoälylopputöiksi. Kolmen kärkeen nousi terveysteknologian osaamispolulta Tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi valmistuneen Joni Obradovicin opinnäytetyö. Julkaistu: Muokattu: Valtakunnallinen tekoälyverkosto AI Finland julkisti ehdokkaat…
