Turun ammattikorkeakoulun Kognitiiviset teknologiat -tutkimusryhmä rakentaa älykkäitä päätöksentekojärjestelmiä ja yhdistää hajanaiset tietolähteet toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Teknologian kehittäminen luo parhaimmillaan uutta kasvua Varsinais-Suomeen.

Julkaistu:
Muokattu:
Digitalisoituvassa yhteiskunnassa organisaatioiden suurin haaste ei ole tiedon puute vaan sen pirstaleisuus.
Turun ammattikorkeakoulussa on aloittanut tutkimusryhmä, joka kehittää sellaisia kognitiivisia teknologioita, jotka kokoavat ja tulkitsevat eri lähteistä peräisin olevaa dataa ymmärrettävään muotoon.
– Tavoitteenamme on lisätä tiedon luotettavuutta, selitettävyyttä ja käytettävyyttä päätöksenteossa sekä tukea ihmisen ja tekoälyn välistä yhteistyötä organisaatioiden kaikilla tasoilla. Tämä on keskeistä erityisesti teollisuuden, palvelualojen ja julkisen sektorin toimijoille, tutkimusvastaava David Oliva selventää.
Tuoreen tutkimusryhmän vahvuus on etenkin sen monialaisessa osaamisessa hallita tietojärjestelmiä. Olivan mukaan tiedon arvo ei synny sen määrästä, vaan siitä, miten onnistumme löytämään merkitystä monimutkaisista tietovirroista.
– Tietoa syntyy samanaikaisesti ihmisistä, koneista, sensoreista, ohjelmistoista ja dokumenteista, mutta ne elävät usein omissa siiloissaan.
– Reaaliaikainen tiedon hyödyntäminen parantaa tehokkuutta, laatua, turvallisuutta ja kilpailukykyä maailmanlaajuisilla markkinoilla. Haluamme olla tässä valmistavan teollisuuden yritysten apuna, hän lisää.

Haluamme rakentaa tutkimuksesta pohjan tuleville skaalautuville tuotteille ja palveluille, jotka voisivat luoda uutta yritystoimintaa alueelle.
David Oliva
Tutkimusryhmän vetäjä | Kognitiiviset teknologiat
Kognitiiviset teknologiat -tutkimusryhmä yhdistää tekoälyn, konenäön, data-analytiikan ja ohjelmistoarkkitehtuurin osaajat. Tiimi on jo nyt rakentanut modulaarisen tutkimus- ja kehitysalustan omiin ja yhteistyökumppaneiden tarpeisiin.
– Tavoittelemme myös uuden teknologian kaupallistamista. Haluamme rakentaa tutkimuksesta pohjan tuleville skaalautuville tuotteille ja palveluille, jotka voisivat luoda uutta yritystoimintaa alueelle, Oliva kertoo.
Tällä hetkellä tutkimusryhmä on mukana projektissa, joka edistää yhteistyötä kognitiivisen robotiikan ja siihen liittyvien teknologioiden hyödyntämistä valmistavassa teollisuudessa.
Tammikuussa 2026 alkaa kaksi kehittämishanketta: Teollisuuden Älyratkaisut ja Mukautuva äly teollisuuden tilannetietoiseen optimointiin (ADINO). Ensin mainittu vauhdittaa valmistavan teollisuuden digitaalista ja kestävää murrosta Varsinais-Suomessa, jälkimmäinen pureutuu pk-teollisuuden tehokkuuteen ja kestävyyteen tekoälyratkaisujen keinoin.
Lue lisää
Lue seuraavaksi
-
Yhteistyö

Ilmavoimien harjoitus toi lennoston edustajat Turun AMK:hon
Turun AMK:n ICT ja tuotantotalous -sektorilla vieraili Satakunnan lennoston harjoitukseen osallistunut joukko. Vierailu korosti Turun AMK:n kasvavaa roolia kansallisen puolustusverkoston ja puolustusteollisuuden keskeisenä kumppanina. Julkaistu: Muokattu: Satakunnan lennosto…
-
Mediatiedote

Uusi sovellus tuo kotoutumispalvelut suoraan kännykkään
Turun ammattikorkeakoulussa on kehitetty mobiilisovellus, joka auttaa maahanmuuttajia löytämään tietoa esimerkiksi asumiseen, opiskeluun, tukiin tai varhaiskasvatukseen liittyen. Kymmenillä kielillä palveleva sovellus on tekoälypohjainen, ja se hakee tietoa avainsanojen…
-
Mediatiedote

Turun korkeakouluille yhteinen tutkimusinfrastruktuurirahoitus Suomen Akatemialta
NEMESIS-tutkimusinfrastruktuuri kerää Saaristomerialueella data-aineistoja, jotka liittyvät ympäristön tilaan ja merelliseen turvallisuuteen. NEMESIS mahdollistaa kolmen korkeakoulun yhteistyönä merialueiden ympäristö- ja turvallisuuspoikkeamiin liittyvän tutkimuksen ja muutosten pitkäaikaisen seurannan.
