Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 18.10.2023
Insinööri (AMK), energia- ja ympäristötekniikka

Insinööri (AMK), energia- ja ympäristötekniikka

Ihmiskunta on tienhaarassa, jossa maailman energiankäyttö joudutaan miettimään nopeassa aikataulussa uusiutuviin energialähteisiin ja yhä enemmän sähköön pohjautuviin teknisiin ratkaisuihin perustuvaksi. Myös puhtaan veden saanti sekä raaka-aineiden riittävyys ja jätteiden synnyn ehkäisy edellyttävät nopeita ja isoja muutoksia. Kaikki tämä vaatii myös tiukkaa insinööriosaamista. Energia- ja ympäristötekniikan insinöörikoulutuksesta saat koulutuksen, joka antaa sinulle mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä tällä alalla nyt ja tulevaisuudessa. Koulutuksessa sinun on mahdollista suuntautua uusiutuvien energiatekniikoiden, vesitekniikan tai kiertotalouden erikoistumisaloille.

Energia- ja ympäristötekniikan insinöörinä sinulla on valmiudet toimia teollisuuden ja elinkeinoelämän käyttö-, suunnittelu-, tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä, itsenäisenä yrittäjänä sekä alaan liittyvissä viranomaistehtävissä. Opiskelemalla energia- ja ympäristötekniikan tutkinto-ohjelmassa kehität tietoja ja taitoja, joiden avulla opit ymmärtämään energian tuotantoon, varastointiin, jakeluun, käyttöön ja energiatehokkuuteen; kiertotalouteen sekä vesi- ja ympäristötekniikkaan kytkeytyviä haasteita ja mahdollisuuksia. 

Alan opinnoissa kehität valmiuksiasi ratkaista konkreettisesti esimerkiksi seuraaviin aihepiireihin liittyviä asioita: 

  • hajautettu uusiutuva energiatuotanto ja energiajärjestelmät
  • materiaalien ja veden riittävyys, kiertotalous
  • veden puhdistaminen ja vesiensuojelu
  • ympäristön vastuullinen hyödyntäminen ja ympäristön tilan parantaminen

Erikoistumisaloina uusiutuvat energiat, vesi- ja ympäristötekniikka sekä kiertotalous

Tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä ja se koostuu perus-, ammatti- ja vapaasti valittavista opinnoista sekä harjoittelusta ja opinnäytetyöstä. 

Koulutuksen perustana ovat luonnontieteet: matematiikka, kemia ja fysiikka, sekä ympäristöalan opinnot. Näitä aiheita opiskelet energia- ja ympäristötekniikan koulutuksessa erityisesti kahtena ensimmäisenä opintovuotena. Jo toisena opiskeluvuotena voit valita insinöörin ydinosaamisen rinnalle itseäsi kiinnostavia vapaasti valittavia opintoja ja aloittaa erikoistumisalasi omia aineita.

Toisen opintovuoden syksyn lopuksi valitset tarjolla olevista vaihtoehdoista joustavasti kiinnostuksesi mukaisen erikoistumisalan:

  • Uusiutuvat energiat -erikoistumisalalla keskityt energian tehokkaaseen tuotantoon, siirtoon, varastointiin, jakeluun ja käyttöön. Opintojen kohteena on niin perinteisempi uusiutuvan energian tuotanto kuin tulevaisuuden hajautetut ja älykkääseen tuotantoon, varastointiin ja kulutukseen liittyvät ratkaisut. Sinulla on myös mahdollisuus syventää alan osaamistasi työskentelemällä alan tutkimus- ja kehittämishankkeissa Uuden energian tutkimusryhmässä. 
  • Vesi- ja ympäristötekniikan erikoistumisalalla opit keskeisiä aihepiirejä liittyen yhdyskuntien vesihuoltoon ja vesiensuojeluun. Opinnot sisältävät vesien puhdistukseen, vesilaitoksiin, hulevesien hallintaan, vesiensuojelun suunnitteluun sekä vesistömittauksiin ja –seurantaan liittyviä kokonaisuuksia. Sinulla on myös mahdollisuus syventää osaamistasi työskentelemällä tutkimus- ja kehittämishankkeissa Vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmässä. Voit täydentää opintojasi valitsemalla lisäksi kiertotaloutta, energiatekniikkaa tai vaikkapa myyntiin liittyviä opintoja. 
  • Kiertotalous – jätteistä raaka-ainetta ja liiketoimintaa: Kiertotalouteen on mahdollista erikoistua myös ihan omana alanaan. Tällöin valitset opinnoissasi kiertotalouden kursseja ja syvennät osaamistasi Kiertotalous 2.0 oppimisympäristössä ja sen yritysprojekteissa. Kiertotalouteen suuntautuvan opiskelija osaaminen kehittyy liiketoimintaosaamisen suuntaan ja yritysten kehittämisprojekteihin. Opintoja voi tehdä myös Kiertotalouden liiketoimintamallit -tutkimusryhmän tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

Tutustu:

Monipuolisia uramahdollisuuksia

Maailmanlaajuinen ja Suomeakin koskettava murros energia-alalla, suoranainen energiakriisi ympäristöhaasteisiin kohdistuvien teknisten ratkaisujen kehittämistarve sekä Varsinais-Suomen hyvät tulevaisuuden näkymät houkuttelevat nuoria opiskelemaan energia- ja ympäristötekniikkaa Turun ammattikorkeakouluun.

Energia- ja ympäristötekniikan insinööriosaamiselle on kysyntää, ja uramahdollisuudet ovat erinomaiset. Koulutuksen vahvat perusopinnot ja monipuoliset erikoistumisalat yhdessä tutkinto-ohjelman vahvan tutkimus- ja kehittämistoiminnan kanssa mahdollistavat sijoittumisen hyvin erilaisiin yrityksiin ja työtehtäviin. Tyypilliset tehtävät löytyvät konsulttitoimistoista, teollisuusyrityksistä, energialaitoksista, vesi- ja jätehuollosta sekä tuotannon ja teknisen kaupan tehtävistä. Kokemuksen myötä uramahdollisuudet monipuolistuvat vaativiin asiantuntijatehtäviin sekä esimies- ja johtotehtäviin.

Tutustu energia- ja ympäristötekniikan alumnitarinoihin:

Kuvia koulutuksesta:

Taitteessa-sarjassa seurataan opiskelijoiden arkea

Sarjan uusimmalla tuotantokaudella opiskelijaelämää esittelevät mm. energia- ja ympäristötekniikan opiskelijat Lotta ja Ella. Seuraa sarjaa Turun AMK:n Instagramista tai YouTube-kanavalta:

Hae yhteishaussa

Voit hakea koulutukseen korkeakoulujen yhteishaussa. Seuraava yhteishaku koulutukseen on:

  • kevään yhteishaku 13.–27.3.2024 klo 15.00

Hakeminen tapahtuu Opintopolussa. Opintopolusta löydät mm. tarkempaa tietoa koulutuksesta sekä hakulomakkeen.

Yhteishaussa opiskelijat valitaan todistusvalinnan tai AMK-valintakokeen perusteella. Opiskelijavalinnat -sivulta löydät lisätietoa valintatavoista. 

Hae polkuopintoihin

Voit hakeutua opiskelemaan myös avoimen AMK:n väylän kautta suorittamalla ensin opintoja avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Avoimen AMK:n polkuopinnoissa opiskelet ensimmäisen vuoden opinnot yhdessä tutkinto-opiskelijaryhmän kanssa. Kun olet suorittanut riittävän määrän opintopisteitä polkuopinnoissa, voit hakea tutkinto-opiskelijaksi avoimen AMK:n väylähaussa ja jatkaa opintojasi keskeytyksettä saman ryhmän kanssa. Opiskelu avoimessa AMK:ssa on maksullista.

Seuraava haku koulutuksen polkuopintoihin on 

  • kesän polkuopintojen haku heinä-elokuussa 2024

Polkuopintoihin haetaan Opintopolussa. Opintopolusta löydät mm. lisätietoa polkuopintojen sisällöstä sekä hakulomakkeen.

Suomenkielisten polkuopintojen hakijoilta, joiden koulusivistyskieli on muu kuin suomi, edellytetään todistusta kielitaidosta. Katso tarkemmat ohjeet kielitaidon todistamisesta polkuopintohaussa.