Sivu päivitetty
Tähtitorninmäki

Artikkelit

22.1.2019 | Haastattelut

Henkilöstöpäällikön kapulanvaihto

Hallintotieteiden maisteri Mervi Raita on vuoden alussa aloittanut Turun AMK:n uutena henkilöstöpäällikkönä. Pitkäaikaisen AMK-konkarin, Marjatta Kykkäsen viimeinen työpäivä on torstaina 24.1.2019. Kapula vaihtuu hyvässä hengessä moninaisten henkilöstöasioiden äärellä.
15.1.2019 | Tapahtumat

Laakerit pyörivät vain korkean osaamisen ansiosta – korkeakoulutettujen tavoitteeksi 80 eikä 50 prosenttia ikäluokasta

Ryhmä varsinaissuomalaisia kansanedustajia kävi Turun AMK:ssa keskustelemassa ajankohtaisista koulutus- ja tutkimusaiheista. Tärkein viesti eteenpäin vietäväksi oli, että korkeakoulutettuja asiantuntijoita tarvitaan enemmän kuin kansallinen koulutusvisio tavoittelee. Lisäksi nyt kaivataan korkeakoulusektorille työrauhaa jatkuvien muutosten sijaan.
10.1.2019 | Haastattelut

LähiTapiolan lahjoitus viidenneksi suurin

Turun AMK:n vuonna 2018 toteuttama varainhankintakampanja onnistui yli odotusten. LähiTapiola oli viidenneksi suurin lahjoittaja 90 000 eurolla. Suurimpia olivat Wihuri-konserni 500 000 eurolla ja Teknologiateollisuus ry 400 000 eurolla. Lahjoittajien joukossa oli yrityksiä, säätiöitä sekä yksityisiä henkilöitä.
3.1.2019 | Koulutukset ja palvelut

Se pyörii sittenkin. Ilmiöoppimista pumppuprojektissa

Konetekniikan opintojaksossa yhdistyvät insinöörifysiikka, 3D mallinnus ja -tulostus sekä englanninkielen opiskelu.
17.12.2018 | Tapahtumat

Forum-teatterissa voi päätyä päähenkilön saappaisiin

Tuntuuko koskaan siltä, että jälkikäteen tietää mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä toisin? Forum-teatterissa on mahdollista ottaa kohtaukset uusiksi ja puuttua epäoikeudenmukaiseen kohteluun.
17.12.2018 | Koulutukset ja palvelut

Moni haki uudesta mediatuottajan verkko-koulutuksesta tutkintoa, mutta saikin paljon enemmän

Joulun alla Turun ammattikorkeakoulusta valmistuvat ensimmäiset mediatuotannon verkko-opiskelijat. Koulutus on media-alalla ensimmäinen, jonka on voinut suorittaa täysin verkossa.
14.12.2018 | Haastattelut

Yksi vuosi muuttuikin 44 vuodeksi Suomessa – pidetty piano-opettaja Elzbieta Guzek-Soini jää eläkkeelle

Taideakatemialaisten rakastama piano-opettaja Elzbieta Guzek-Soini jäi marraskuun alussa eläkkeelle. Guzek-Soinin 40 vuotta kestänyt lehtorin ura päättyi, mutta soitto-opetus ja konsertointi eivät pääty tähän.
13.12.2018 | Digitalisaatio

Virtuaalitodellisuus jalkautuu hiljalleen tuotantoihin, projekteihin, taiteeseen ja kuluttajien koteihin

Virtuaalitodellisuudella voidaan kertoa tarinoita aivan uudella tavalla, niin taiteessa kuin hyvinvoinninkin parissa. VR into oli huipussaan vuonna 2016, mutta nyt kasvu on hidastunut. Onko VR siis kuolemassa?
4.12.2018 | Haastattelut

Taideakatemian kasvatti työllistää itsensä nukeilla – valtio palkitsi hyvästä työstä

Taideakatemian alumni Aapo Repo on palkittu 30 000 euron suuruisella lastenkulttuurin valtionpalkinnolla. Mikkeliläinen Repo on harvoja korkeakoulutettuja nukketeatterilaisia Suomessa.
28.11.2018 | Tapahtumat

Oivalluksia kulttuurihyvinvoinnista

Miten kulttuuri ja taide voisivat olla osana tulevaa työtäni tukemassa asiakkaitteni tai minun itseni hyvinvointia? Tämän kysymyksen äärellä oltiin Turun ammattikorkeakoulun Hopea-hankkeen sosiaali- ja terveysalan ensimmäisen vuoden opiskelijoille järjestämässä kulttuurihyvinvoinnin koulutuspäivässä marraskuun 13. päivänä.
« 1 2 3 4 5 6 7 ... 65 »