Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 23.2.2018

Kulttuurista hyvinvoiva Turku

Miten kulttuurin avulla voidaan tukea entistäkin paremmin turkulaisten hyvinvointia? Turun ammattikorkeakoulu selvitti tätä yhdessä Turun kaupungin ja monialaisen kumppanuusverkoston kanssa. Kulttuurihyvinvoinnin kehittämiseksi tarvitaan erityisesti pysyviä rakenteita ja hyvien toimintamallien vakiinnuttamista.

Turun seutu on profiloitunut kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteyksiä kehittävänä alueena. Tämä voidaan nähdä jatkumona kulttuuripää­kaupunkivuodelle 2011, jonka pääviesti oli: ”Kulttuuri tekee hyvää”. Kulttuuripääkaupunkivuoden perinnön hyödyntäminen on osa Turun kaupunkistrategiassa asetettuja tavoitteita.

Pitkäjänteistä hyvinvoinnin edistämistä

Turun ammattikorkeakoulun koordinoima selvitystyö aloitettiin syksyllä 2015, ja sen pohjalta tehdyt toimenpide-ehdotukset valmistuivat keväällä 2016. Tavoitteena oli kartoittaa mahdollisuudet kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien pysyvään koordinaatioon ja edistämiseen Turussa. Lisäksi haluttiin selkeyttää hajanaista toimintakenttää ja muodostaa kokonaiskuva nykytilanteesta.

Kulttuuri lisää tutkitusti hyvinvointia, ks. esim. Turun ammattikorkeakoulun tuore tutkimuskatsaus aiheesta: Vaikuttavaa? Taiteen hyvinvointivaikutusten tarkastelua.

– Hyvinvoinnin edistäminen on myös tulevaisuuden kunnan tärkein tehtävä. Turussa on tehty pitkään tuloksellista työtä erilaisissa hankkeissa ja alueelle on kertynyt paljon osaamista sekä verkostomaista yhteistyötä, selvityksen koonnut Anna-Mari Rosenlöf Turun ammattikorkeakoulusta toteaa.  

Kulttuurihyvinvointi kytkeytyy tiiviisti osaksi mielekästä elämää ja osallisuuden edistämistä. Uudessa hyvinvointiajattelussa kulttuuriin ja taiteisiin osallistuminen huomioidaan sekä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävässä että osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita.

– Toiminnan vaikutukset jäävät kuitenkin vähäisiksi, mikäli sitä ei pystytä toteuttamaan pitkäjänteisesti ja kytkemään osaksi hyvinvoinnin edistämistä, Rosenlöf jatkaa.

Kulttuurihyvinvointi Turussa nyt ja tulevaisuudessa

Nyt julkaistun selvityksen tuloksena syntyi toimenpide-ehdotus kulttuurihyvinvoinnin koordinaation järjestämiseksi Turun kaupungissa. Selvitys julkaistaan vasta nyt, koska siinä haluttiin tarkastella ehdotettujen toimenpiteiden toteutumista pidemmällä aikavälillä. Lähes kaikkia selvityksen toimenpide-ehdotuksia on pystytty viemään käytäntöön.  

– On esimerkiksi perustettu poikkihallinnollinen kulttuurihyvinvointiryhmä. Lisäksi on onnistuttu kohdentamaan Turun kaupungin kuolinpesien säästörahaston ja Turun kaupungin sosiaalirahaston tuottoja kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämiseen huomioiden erityisesti kulttuurihyvinvointipalvelut, Rosenlöf kuvailee.

Vuodesta 2016 lähtien kulttuurihyvinvointia on edistetty Turun kaupungin osarahoittamassa Taikusydän-hankkeessa. Taikusydän-verkosto kehittää ja levittää ratkaisuja, joilla taiteen, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten yhteistyö saadaan pysyväksi osaksi hyvinvointia edistäviä palveluita.

Tulevaisuuden visiossa kulttuurihyvinvointi huomioidaan osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämien palveluita kaikissa ikäryhmissä:

Kulttuurihyvinvointi Turun kaupungissa – kehittämistyön visio 2020

Turun kaupunki vakiinnuttaa sosiaalisena innovaationa kulttuurihyvinvointipalveluiden ottamista käyttöön kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja aktiivisuuden edistämiseksi. Kulttuurihyvinvointipalveluilla voidaan osaltaan korvata asiakkaan palvelupolussa raskaampia elementtejä ja ennaltaehkäistä joutumista korjaavien palveluiden piiriin.

Kulttuurihyvinvointipalvelu voi esimerkiksi tukea ikääntyneen asumista kotona, vahvistaa vanhempien ja lapsen varhaista vuorovaikutusta, parantaa pitkäaikaistyöttömän toimintakykyä tai lisätä nuoren osallisuutta. Palveluohjauksessa kulttuurihyvinvointipalvelut huomioidaan osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen palveluita kaikissa ikäryhmissä.

Tutustu ja lataa käyttöösi  Kulttuurihyvinvoinnin kehittäminen Turun kaupungissa -selvitys.