Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 25.9.2018

Opiskelun ja kovat treenit voi yhdistää

Kiireinen kesä meni töissä, treeneissä ja kilpailuissa. Tradenomiksi pian valmistuva Antton Helmi sai loppukesästä olympiasoudun pariairokaksikon SM-kultaa soutuparinsa Joonas Jousimon kanssa. Tavoitteeseen päästiin kovalla työllä.

Opiskelun ja huippu-urheilun voi hyvin yhdistää. Kysymys on vain ajankäytön hallinnasta, tietää Suomen mestari Helmi. Näyttöä on.

– Laitoimme viime vuonna tavoitteeksi, että meistä tulee Suomen paras pariairokaksikko. Vuodessa tavoite toteutui, ja nyt jatkamme edelleen kohti Pohjoismaiden mestaruuskilpailuja. Olen opintojeni osalta loppusuoralla, joten tänä syksynä keskityn saamaan opinnäytetyön valmiiksi, kertoo liiketalouden opiskelija, 24-vuotias Antton Helmi.

Soututreenit tietenkin jatkuvat. Tällä hetkellä on kolmen viikon harjoitustauko, mutta sitten aloitetaan taas. Parhaimmillaan Helmi treenaa veneellä tai kuntosalissa aamuin, illoin. Lisäksi junnuja on kiva käydä valmentamassa. Itsekin hän aloitti soudun jo 12-vuotiaana ja huomasi heti, että siinä oli hänen lajinsa.

Huippu-urheilu vaatii suunnittelua

Itsekuria tarvitaan – ja tietenkin myös sinnikkyyttä, halua voittaa ja ennen kaikkea taitoa. On suunniteltava tarkasti miten aikansa jakaa ja muistaa, että myös vapaa-aikaa tarvitaan. Tämä kaikki sopii sekä opiskelun loppuunsaattamiseen että tavoitteelliseen urheiluun.

Antton Helmi oli lukioaikana vaihto-oppilaana Uudessa Seelannissa ja nappasi sieltäkin pari soutupalkintoa. Suomessa ”talvitreenit tökkivät joskus”, mutta kesäaikaan Uittamon rannassa on hyvä treenata.

Turun AMK:ssa opintojen ja soututreenien yhdistäminen on Helmin mukaan sujunut helposti, sillä lähiopetuspäiviin osallistumalla ja luentoja kuuntelemalla oppii. Opinnoissaan hän on keskittynyt kirjanpitoon ja opinnäytetyö tehdään erään yrityksen kassavirtalaskelmista englannin kielellä.

– Minulle sopii numeroihin liittyvä työ. Piakkoin siirryn täältä työmarkkinoille ja toivon, että löydän itselleni sopivan, mielenkiintoisen työn. En sulje etukäteen mitään pois, haluan pitää ovet auki joka suuntaan.

Tähän mennessä työnantajat ovat kesäisin mielellään antaneet soutajan lähteä kilpailuihin. Tunnollisuus, paineensietokyky ja nopea sopeutuminen erilaisiin tilanteisiin kun ovat hyvän työntekijän ja myös urheilijan ominaisuuksia.

 

Teksti: Anne Kuusisto
Kuva: Antti Ala-Könni