Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 26.9.2016

AMKien rehtorit huolissaan sivistysvaltion kehityksestä

Suomi pitää itseään sivistysvaltiona. Sitä emme kuitenkaan ole, ellemme ylläpidä henkistä ja eettistä kasvuamme. Sivistyksen ydin on sydämen sivistys, joka kuuluu jokaiselle koulutustasosta riippumatta. Se toteutuu arjessa toisten ihmisten ja ympäristön kunnioittamisena ja vaalimisena.

Tähän suomalainen koulutusjärjestelmä, varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen, tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden.

Rasismi ja väkivalta on kaikissa muodoissa tuomittavaa

Suomalainen keskustelu on lyhyessä ajassa muuttunut sivistyskielteiseksi. Keskusteluun on vaivihkaa ujutettu vihapuhetta, rasismia ja propagandaa. Isänmaamme ei tarvitse väkivaltaan kannustavia ääriryhmiä.

Globaalissa ja muuttuvassa työelämässä koulutuksen merkitys korostuu entistä enemmän. Suomalainen koulutusjärjestelmä on tähän saakka pystynyt takaamaan tasavertaiset lähtökohdat kaikille lapsille ja nuorille perhe- tai yhteiskunnallisesta taustasta riippumatta. Suomen ammattikorkeakoulut työskentelevät isänmaan parhaaksi kansainvälistymällä ja kehittämällä yhdessä työelämän kanssa suomalaista huippuosaamista ja innovaatioita. Korkeakouluissamme opiskelee tuhansia ulkomaalaisia, maahanmuuttajia ja muita vähemmistöihin kuuluvia. Nämä nuoret kehittävät tulevaisuuden Suomea meille kaikille ja välittävät Suomi-kuvaa ulkomailla.

Viranomaisten ja poliittisten päättäjien on aika palauttaa mieliinsä sivistysvaltion ydin: toisten kunnioittaminen. Omalta osaltamme pidämme huolen, että korkeakouluissamme vallitsee nollatoleranssi rasismin suhteen.

Haastamme poliittiset päättäjät, ministerit ja kansanedustajat julkisesti irtisanoutumaan rasismista ja ääriliikkeistä kumpuavista väkivallanteoista.

Rehtorit:

  • Tapio Kujala – Diakonia-ammattikorkeakoulu
  • Henrik Wolff – Yrkeshögskolan Arcada
  • Kari Ristimäki – Centria-ammattikorkeakoulu
  • Teemu Kokko – Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 
  • Tapio Huttula – Humanistinen ammattikorkeakoulu
  • Pertti Puusaari – Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Edvard Johansson – Högskolan på Åland
  • Jussi Halttunen – Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Turo Kilpeläinen – Kajaanin ammattikorkeakoulu
  • Petri Raivo – Karelia ammattikorkeakoulu
  • Heikki Saastamoinen – Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Mikkelin ammattikorkeakoulu
  • Outi Kallioinen – Lahden ammattikorkeakoulu
  • Martti Lampela – Lapin ammattikorkeakoulu
  • Jouni Koski – Laurea-ammattikorkeakoulu
  • Riitta Konkola – Metropolia-ammattikorkeakoulu Örjan Andersson – Yrkeshögskolan Novia
  • Jouko Paaso – Oulun ammattikorkeakoulu
  • Marko Viitanen – Poliisiammattikorkeakoulu
  • Anneli Pirttilä – Saimaan ammattikorkeakoulu 
  • Juha Kämäri – Satakunnan ammattikorkeakoulu
  • Mervi Vidgrén – Savonia-ammattikorkeakoulu
  • Tapio Varmola – Seinäjoen ammattikorkeakoulu
  • Markku Lahtinen – Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Vesa Taatila – Turun ammattikorkeakoulu
  • Tauno Kekäle – Vaasan ammattikorkeakoulu
  • Riitta Rissanen – Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto


Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen,
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto,
p. 0400 293545.

Rehtori, YTT Tapio Kujala,
Diakonia-ammattikorkeakoulu,
p. 0400 436690