Viidakon lait eivät päde Taideakatemiassa

Teksti: Madeleine Hahl ja Niina Velin
Kuva: Madeleine Hahl

Koittola oli lavalla keskustelemassa Oulun kaupunginteatterin toimitusjohtaja Maija Palonheimon kanssa. Myöhemmin keskusteluun liittyivät myös musiikkiopisto Arkipelagin tanssiosaston rehtori Ilari Hongisto sekä Turun filharmonisen orkesterin intendentti Emilie Gardberg.

Tilaisuuden nimi Ei tässä vielä kaikki syntyi pääpuhuja Eero Linjaman mukaan siitä, että tämä lausahdus on tästä lähtien Taideakatemian motto. Linjama toimii esittävien taiteiden ja musiikin koulutus- ja tutkimuspäällikkönä. Hänen mukaansa taidekorkeakoulun tulee aina pitää katse tulevaisuudessa.

“Nostalgia on ihmiselle hyväksi, mutta taidekorkeakoululle se on myrkkyä”, hän pohti puheessaan.

Myöskään Maija Palonheimon mielestä korkeakoulujen ei pitäisi liikaa tuijottaa takapeiliin.

“Taidekorkeakoulu ei saisi liikaa tyytyä siihen, mitä on saavutettu. Pitää olla ylpeä saavutuksistaan, mutta ei saisi olla mukavuudenhaluinen. Se ei vie kehitystä eteenpäin. Koulutuksessa ei myöskään pidä välttää ristiriitoja”, hän linjasi.

Opiskelijoidenkin olisi Sofia Koittolan mukaan hyvä yrittää kurkottaa aina koulutuksen raamien ulkopuolelle.

“Sitä koitan itse varoa, että en leipääntyisi opiskelijana ja mietin, että miten voin vielä saada enemmän koulutuksesta”, sanoi Koittola.

Maija Palonheimo oli yksi tärkeimmistä yksittäisistä henkilöistä, jotka olivat perustamassa Taideakatemiaa. Hän halusi 90-luvun alussa perustaa Turkuun taidealan keskittymän, jollaista ei oltu Suomessa ennen nähty. Niihin aikoihin Taideakatemiassa yhdistyivät Turun piirustuskoulu ja Turun taiteen ja viestinnän oppilaitos, joista käytettiin nimitystä Tutvo.

Palonheimo muisteloi lavakeskustelussa, että Tutvoa perustettaessa 90-luvun alussa oli Suomessa pahin lama aikoihin. Vaikka taloudellisessa tilanteessa ei tälläkään hetkellä ole kehumista, asiat ovat paremmin kuin 25 vuotta sitten.

“Aika kultaa muistot, mutta kyllä nyt asiat ovat sentään aika hyvin. Silloin kun aloitettiin, lähdettiin nollasta. Ei ollut mitään, ei edes taloa. Käytössä olivat ainoastaan minun autoni ja vanha Nokian halko. Nyt puitteet ovat kunnossa, se on enää korvien välistä kiinni.”

Perjantaina oli keskustelua myös siitä, millainen opiskelijaidentiteetti taideakatemialaisilla on. Koulu on pieni verrattuna esimerkiksi Helsingin taidekorkeakouluihin.

“On tärkeää olla ylpeä siitä, missä on ja arvostaa sitä mahdollisuutta, että saa olla opiskelijana. Mutta ei yksikään korkeakoulu takaa hyvää oloa. Kyllä se loppujen lopuksi lähtee opiskelijasta itsestään, että luo oman juttunsa”, Palonheimo sanoo.

Palonheimon mielestä Taideakatemialla ei suinkaan ole huono maine.

“Päinvastoin. Olen huomannut työelämässäni, että täältä tulevia arvostetaan.”

Linjama on Palonheimon kanssa samoilla linjoilla.

“Taideakatemian pienuudessa on se etu, että on hyödyllistä tulevaisuutta ajatellen tehdä alusta lähtien yhteistyötä muiden kanssa. Sitä se työelämässäkin pääsääntöisesti on. Isommissa kouluissa tehdään projektit pääasiassa omalla porukalla. Opiskelijalle on hyväksi luoda muitakin verkostoja jo opintojen alkumetreiltä asti."

“Pienemmässä koulussa yhteistyökuviot on helpompi toteuttaa. Taideakatemia on kuin nopea ja ketterä gaselli. Tässä maailmassa vahvin ei välttämättä ole se paras. Leijona kuolee ja gaselli voittaa”, maalailee Linjama.