Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 10.10.2016
taukojumppa Campus Sportin tapaan

Opinto-ohjaajat sukelsivat korkeakoulutietoon

Turun alueen korkeakoulut järjestivät toisen asteen opinto-ohjaajille tiedontäyteisen perjantaipäivän 7.10.2016.

Turun ammattikorkeakoulu, Novia, Humakin ja Diakin Turun yksiköt, Turun yliopisto ja Åbo Akademi tutustuttivat paikalle saapuneita opoja koulutustarjontaansa ja niiden valintaperusteisiin. Kaikilla korkeakouluilla oli päivässä oma puheenvuoronsa opiskelijavalinnan ajankohtaisista asioista.

Tilaisuuden avannut koulutusjohtaja Juha Kontio piti opinto-ohjaajien tiedonvälittäjän roolia merkittävänä. Muutosvauhti korkeakoulumaailmassa on kova ja korkeakouluille on tärkeää saattaa oikea ja ajantasainen informaatio tuleville hakijoille.

Kontio totesi Turun alueen korkeakoulujen tekevän tiivistä yhteistyötä monissa asioissa. Esimerkkeinä tästä hän nosti esiin Terveyskampus Turun ja jo pidempään toimineen Turku Game Labin. Ammattikorkeakoulujen tehtävänä koulutuksen kentällä Kontio piti korkeimman ammatillisen osaamisen tuottamista. Turun ammattikorkeakoulussa tähän tavoitteeseen matkataan innovaatiopedagogiikan avulla. Tiivistetysti se tarkoittaa opiskelua mahdollisimman aidoissa ympäristöissä.

– Meillä opiskelijat aktivoidaan ja vastuutetaan alusta asti aitoon tekemiseen. Tämä voi olla aloittavalle opiskelijalle kova paikka, mutta myös paras tapa hankkia osaaminen, Kontio totesi.

Tietopainotteista aamupäivän ohjelmaa kevensi korkeakoulujen yhdistettyjen liikuntapalvelujen Campus Sportin aktivointihetki. Päivän lopuksi opinto-ohjaajilla oli mahdollisuus tutustua hammasteknikkokoulutuksen tiloihin ja Turku Game Lab-pelilaboratorioon.