Kiertotalouden vierailukeskus avattiin Turussa
Lounais-Suomen Jätehuollon vierailukeskus Kahmari avattiin yleisölle 25.10. Keskus antaa jätehuoltoon ja kierrätykseen liittyvää neuvontaa. Keskuksen suunnittelussa on ollut mukana myös Turun AMK.
Teksti ja kuvat: Martti Komulainen
Turun Orikedolla sijaitseva Kahmari on kiertotalouden neuvonta- ja oppimisympäristö, jonka toteutuksessa on ollut mukana myös Turun AMK osana "Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset" -hanketta. Kiertotalousaiheisiin johdatellaan keskuksessa näyttelyn kautta, jossa voi kokeilla jätteiden lajittelutaitojaan.
"Lapsikin oppii lajittelemaan", totesi Lounais-Suomen Jätehuollon tomitusjohtaja Jukka Heikkilä korostaen samalla neuvonnan ja valistuksen merkitystä kiertotaloudessa. Siihen tarpeeseen on Kahmari perustettu.
Asukas on tärkeä linkki lajittelussa. Toimivan jätehuollon ja laadukkaan kierrätyksen perusta on kotona tapahtuva lajittelu. Taustaksi tarvitaan tietoa ja motivointia. Tätä tähdensi myös avajaistilaisuudessa puhunut Turun jätehuoltolautakunnan puheenjohtaja, valtuutettu Niina Ratilainen.
Yritysyhteistyötä
Vierailukeskus tarjoaa tietoa, kontakteja ja uusia ideoita myös yrityksille, jotka haluavat kehittää kiertotalouteen pohjautuvaa liiketoimintaa. Topinojan jätekeskuksen alueesta kehitetään aktiivisesti kiertotalouskeskusta nimeltä Topinpuisto. Topinpuiston yrityksille vierailukeskus on näyteikkuna, jossa tuodaan esille seudun kiertotaloustoimijoiden palvelut ja osaaminen.
Vierailukeskusta kehitetään yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun ja Topinpuiston yritysten kanssa 6Aika: Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset -hankkeen tuella. Hankkeessa tehdään kansallista yhteistyötä eri alueiden kiertotalouskeskusten kehittämiseksi. Tavoitteena on löytää keskusten ympärille kiertotaloudesta kumpuavaa yhteistyötä ja liiketoimintaa sekä tukea kiertotalouteen liittyvien innovaatioiden kaupallistamista.
Turun ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden ja opiskelijoiden tehtävänä hankkeessa on aktivoida yrityksiä uusiin kiertotalouskokeiluihin, tukea yrityksiä ja kiertotalouskeskuksia erilaisilla selvityksillä sekä etsiä ratkaisuja yritysten haasteisiin.