Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 30.11.2018

Turun AMK huolehtii työntekijöistään

Työhyvinvointi on ajankohtainen aihe monella työpaikalla. Turun AMK:ssa asia nostettiin esiin maanantaina 26.11. henkilöstön hyvinvointi-iltapäivässä. TET-harjoittelijat kävivät haastattelemassa liikunnan asiantuntijoita.

Työpäivään voi sisällyttää myös liikuntaa

Liikunta on monelle yksi päivän suurimmista hyvinvoinnin lähteistä. Usein liikuntaa tulee harrastettua päivän aikana suositeltua vähemmän. Janne Sundqvist, AMK:n turvallisuuspäällikkö, kertoo kiireisen aikataulun vaikuttavan liikunnan määrään. 

Monet haastateltavat kertoivat myös työympäristön vaikuttavan päivän liikunnan saantiin. Kysyimme kaikilta haastateltavilta saman kysymyksen: ”Miten työnantaja voi huolehtia henkilöstöstään?”

Moni kertoi AMK:n tilanteen olevan hyvä, mutta kaipaisi pieniä lisäyksiä, kuten liikuntaan kehottavia kylttejä. Myös liikuntavälineet ja pienet liikuntapainotteiset tauot olisivat hyödyllisiä työpäivän lomassa. 10 minuutin taukojumppaa järjestetään ICT-Cityssä joka tiistai ja torstai.

Nette Kantola, Liikuntalaboratorion harjoittelija, kertoo liikunnan olevan tärkeää mielialan, terveyden ja stressin hallinnan kannalta. Myös tuki- ja liikuntaelinten asiantuntia Jussi Järvinen painottaa liikunnan merkitystä: ”Se on paras tapa ylläpitää ihmisen fyysistä sekä psyykkistä terveyttä”, Järvinen sanoo.

Haastattelujen perusteella tuli esille, että liikunta on tärkeää. On tärkeää, että työnantaja tarjoaa liikuntamahdollisuudet henkilöstölleen.

Mahdollistaako työpaikkasi sinulle rentoutumishetken työpäivän aikana?

Rentoutuminen työpaikalla voi olla vaikeaa. Varsinkin stressaavasta työstä on vaikea päästä irti ja pitää pieni hengähdystauko. Hyvän rentoutumishetken minimikesto on noin 10 minuuttia. AMK tarjoaa henkilöstölleen taukojen lisäksi virvokkeita Selecta-kahviautomaatista ja 20 minuutin täyshieronnan hierontatuolissa. Turun AMK:lta löytyy myös aktivoiva Be Active-työtila. Työnantajan on hyvä huolehtia siitä, että henkilöstölle annetaan tarpeeksi mahdollisuuksia rentoutua.

Uni ja rentoutuminen on päivän A ja O

Maanantaina 26.11. järjestetty Henkilöstön hyvinvointi-iltapäivä antoi myös mahdollisuuden osallistua Unikulman tarjoamaan Uniluentoon. 

Luennon piti Unikulman oma fysioterapeutti Karoliina Kalliokoski. Luennolla tuli ilmi, että ilman tarpeeksi pitkiä yöunia tai rentoutumishetkiä päivän aikana, on työssä käyminen raskasta. 

Hyvään unenlaatuun on monia vaikuttavia tekijöitä. Kalliokoski kertasi unen eri vaiheet: valvetila, REM-uni, kevyt uni ja kaikista tärkein eli syvä uni. Monille syvän unen saavuttaminen on hankalaa. 

Syvän unen saavuttamiseen vaaditaan aikainen nukkumaanmenoaika ja keskeytymätön uni. Syvässä unessa lihakset palautuvat. Siihen liittyy myös hyvä nukkumisasento. Toiseksi tärkein unen vaihe on REM-uni, jossa aivot palautuvat. 

Oletko sinäkin oman elämäsi torkuttaja? Jos olet, tässä on sinulle Unikulmalta haaste: Ole torkuttamatta kahden viikon ajan, ja huomaat heräämisen olevan mutkattomampaa. 

Teksti ja kuvat: Meeri Hirvonen ja Pinja Hartemo
Kirjoittajat ovat turkulaisia yläkoululaisia, jotka olivat TET-harjoittelussa Turun AMK:n viestintäpalveluissa.