Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 4.12.2014

Käsin tehty lahja on persoonallinen

Mikäli haluaa kääriä pukinkonttiin käsintehdyn lahja, mutta itsellä ei ole taitoja tai aikaa taiteilla, voi turvautua tulevien ammattilaisten apuun. Kuvataideopiskelijat ja muotoilijat järjestävät Joulumüssü-myyjäiset 12.–14.12. Taideakatemian Köysiratagalleriassa.

Teksti: Hannele Yli-Viitala

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian opiskelijoilla on tuoreita ideoita käsityöhön. Toisen vuoden kuvataideopiskelija Riikka Kupsalan puolesta käsitöiden harrastajat voivat ottaa ideoita omiin töihinsä, mutta suora kopioiminen ei oikein.

–Ideoita omiin juttuihin voi ottaa mistä vain. Taideteos on kuitenkin aina tekijänsä näköinen.

–Myytävät teokset ja esineet ovat ainutlaatuisia. Ihmiset arvostavat käsintehtyjä tavaroita, etenkin lahjoina, Kupsala pohtii.

Myyjäisistä voi hankkia grafiikkaa, maalauksia, kasseja, vaatteita, kortteja sekä valokuvia.

Perjantaista lauantaihin kestävissä myyjäisissä on yli kahdenkymmenen opiskelijan töitä. Myyjäisillä ei ole joulun lisäksi muuta yhteistä teemaa, joten saatavilla on taatusti uniikkeja töitä kuvataiteen ja muotoilun opiskelijoilta.