Turun ammattikorkeakoululle eurooppalaista näkyvyyttä
Turun ammattikorkeakoulun kaupunkiterveyden opetus sai kansainvälistä näkyvyyttä Kuopiossa kesäkuussa.
Maailman terveysjärjestön WHO:n Healthy Cities -verkoston eurooppalaiset jäsenkunnat ja -kaupungit kokoontuivat vuosikonferenssiinsa Kuopiossa.
Lehtori Outi Kivisen esityksen piti toiminnanjohtaja Johanna Reiman Itämeren alueen Terveet Kaupungit ry:stä. Yhdistys on toiminut Turun ammattikorkeakoulun kumppanina kaupunkiterveyden opintokokonaisuudessa.
Opintokokonaisuudessa sosionomiopiskelijat harjaantuvat kenttätyöhön tekemällä työtä keskellä ihmisiä. Turussa eniten työtä on tehty Pansio-Pernon alueella.
Kuopioon kokoontui yli 300 asiantuntijaa 34 maasta ja 98 kaupungista. Kaukaisimmat vieraat olivat Turkista.
Healthy Cities -konferenssin teema oli Terveiden kuntien poliittiset valinnat. Suomen hyvinvoinnin edistämisen työ sai paljon näkyvyyttä.
Kuopion kaupunki oli myös järjestänyt monia vierailukohteita, joissa terveyden edistämisen käytännöt tulivat tutuiksi. Osallistujat pääsivät myös suomalaiseen metsään.
Myös matalan kynnyksen terveyskioski herätti kiinnostusta. Turusta mukana oli monia esityksiä liittyen mm. lasten kulttuuripolkuun.