Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 25.9.2015

Soveltava tutkimus ja Innopeda® kiinnostavat Brasiliassa

45 brasilialaista rehtoria tutustui torstaina Turun ammattikorkeakoulun toimintaan. Rehtorien vierailu oli osa CONIF-verkoston (The National Council for the Federal Network of Vocational, Scientific, and Technological Education Institutions) matkaa Suomeen.

Perinteikäs CONIF-verkosto edustaa yli 40 koulutusorganisaatiota Brasiliassa, ja siihen kuuluvissa oppilaitoksissa on reilut miljoona opiskelijaa.

Verkosto valitsi vierailukohteeksi nimenomaan suomalaiset ammattikorkeakoulut. Brasiliassa haasteena on erityisesti syrjäseutujen kehittäminen ja siinä soveltavalla tutkimuksella on merkittävä rooli. Myös työelämäyhteistyöhön haettiin mallia Suomesta.

Turun AMK:ssa rehtorit tutustuivat esimerkiksi tekniikan ja talouden opetuksessa käytettäviin oppimisympäristöihin, Innopeda® -oppimismenetelmään sekä vesialan osaamiseen.

Suomen vierailun aikana rehtorit vierailivat Turun lisäksi ammattikorkeakouluissa myös Helsingissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa.

Oppia myös muilta opiskelijoilta

Innovaatiopedagogiikka antoi brasilialaiselle Lucas Beckille sysäyksen tulla vaihto-opiskelijaksi nimenomaan Turun ammattikorkeakouluun.

Turussa vietetyn kuukauden aikana Lucas on havainnut, että Innopeda® näkyy esimerkiksi koulutuksen horisontaalisuudessa.  Opetus on usein muuta kuin perinteistä luennointia ja opintoihin kuuluu paljon projektitöitä, joissa työskennellään eri alojen opiskelijoiden kanssa.

– Kursseilla oppii siis paitsi opettajalta, myös toisilta opiskelijoilta, jotka tuovat työhön oman alansa näkökulmia.