”Päätin, että haluan tehdä elämässäni jotain oikeasti mielenkiintoista” – Kristian Suominen ei uskonut pärjäävänsä korkeakoulussa, nyt hän opiskelee insinööriksi

Teksti: Siiri Welling
– Peruskoulun jälkeen en vain tiennyt, mihin jatkaisin. Äitini sanoi, että kun olen tällainen kiltti, pitäisikö minun mennä asiakaspalvelualalle. Opiskelin sitten ammattikoulussa merkonomiksi. En pitänyt itseäni niin fiksuna, että olisin pärjännyt lukiossa, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen, miksen olisi, selventää Suominen. 

Tänä päivänä Suomisesta ei uskoisi, että hän ei joskus olisi osannut päättää elämänsä suuntaa. Turun ammattikorkeakoulun kampuksella EduCityn aulassa istuu melkein 28-vuotias nuori mies, joka löytää juttuseuraa kampukselta helposti, ja jolla on selvät tulevaisuuden suunnitelmat. 

Mutta palataan vielä taaksepäin. Kun Suominen valmistui merkonomiksi vuonna 2012, teki hän useamman vuoden työuran kaupan alalla. 

– Tein töitä seitsemisen vuotta. Mutta sitten marraskuussa 2018 kävin tekniikan alan valtakunnallisessa pääsykokeessa. Päätin vain, että haluan nyt tehdä elämässäni jotain oikeasti mielenkiintoista. Vaikka kaupan ala on laaja ja monipuolinen, en nähnyt itseäni kaupan kassalla koko loppuelämäni. Halusin tehdä jotain enemmän. 

Suominen on kasvanut maatilalla ja oppinut pienestä pitäen tekemään paljon käsillään. Hänen isänsä ja isoisänsä ovat korjanneet esineitä ja olleet käsistään käteviä. Suominen ajatteli itsekin haluavansa tehdä jotain käsillään, mutta samaan aikaan hän piti myös tietokonehommista. 

– Se oli yksi yhteen. Tietokoneet ja käsillä tekeminen johtivat konetekniikan insinööriksi, kertoo Suominen. 

Suominen on erikoistumassa tuotekehitykseen ja suunnitteluun. Hänen opinnoissaan on alkanut kolmas vuosi. Opinnot ovat sujuneet hyvin, vaikka maailmaa riepotellut koronapandemia on tuonut siihen omat haasteensa. 

– Ensimmäinen opiskeluvuosi oli normaali kaikkine opiskelijarientoineen, mutta koronapandemian alettua kaikki kiellettiin. Nyt ollaan palaamassa taas hiljalleen normaaliin, mikä on hieno asia.

Kristian Suominen on opinnoissaan päässyt tutustumaan myös Turun AMK:n virtuaalilaboratorion laitteisiin.

Amislaisestakin on insinööriksi

Suominen on kirjaimellisesti ottanut opinnoistaan kaiken mahdollisen irti. Mies on toiminut konetekniikan johtoryhmän vastaavana, vertaistuutorina, kansainvälisenä tuutorina, tuutorvastaavana ja tällä hetkellä AMK:n tutkintolautakunnassa opiskelijaedustajana ja Turun insinööriopiskelijat TIO ry:n hallituksessa. 

Konetekniikan johtoryhmän vastaavana Suominen törmäsi sattumien kautta MyTech -hankkeeseen. Teknologiateollisuus ry:n hankkeen tarkoitus on lisätä tietoa tekniikan alan opinnoista sekä mahdollisuuksista teknologia-alalla erityisesti toisen asteen oppilaiden tasolla. Suominen pitää hankkeen tarkoitusta tärkeänä. 

– Teknologia-ala on todella nopeasti kehittyvä ala. Suomikin ylpeilee vielä sillä, miten Nokia teki historiaa, mutta Nokiakin kuoli, kun se ei kehittynyt. Ala kaipaa siis jatkuvasti uusia ideoita ja tekijöitä. Jos suunnittelutoimisto on täynnä 60-vuotiaita jääriä, niin ei se suunnittelutoimisto keksi enää mitään uutta. Sinne tarvitaan sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat tuorein silmin.  Sellaisia, jotka eivät takerru siihen, miten on tehty aina ennenkin, sanoo Suominen painokkaasti. 

Suomisesta on tarkoitus tulla MyTech-lähettiläs, joka käy toisen asteen oppilaitoksissa kertomassa teknologia-alasta ja saa sitä kautta nuoria kouluttautumaan teknologia-alalle. Hänen lähettiläskoulutuksensa on vielä kesken, eikä hän ole vielä käynyt kouluissa kertomassa omista opinnoistaan tai teknologia-alasta sen enempää. Kunhan koulutus päättyy ja mahdollisuus kertoa alasta tulee, toivoo hän pääsevänsä puhumaan ammattikouluun. 

– Haluan nimenomaan olla kannustamassa ammattikoululaisia, jos siellä vaikka on joku samanlainen kuin minä. Sellainen, joka pitää itseään kykenemättömänä jatkokouluttautumaan. Eli jos voin inspiroida edes yhtä ihmistä hakemaan korkeakouluun, se olisi hieno asia.

Monipuolinen opiskelijakulttuuri yllätti

Kun Suomisen omat opinnot alkoivat tammikuussa 2019, tuli monipuolinen opiskelijakulttuuri hänelle yllätyksenä. Hän ei edes tiennyt aluksi, että ammattikorkeakouluissa opiskelijahaalarit ovat tärkeä osa rientoja ja menoja. Nyt hän jo myy haalareita muille opiskelijoille ja kannustaa uusia opiskelijoita osallistumaan aktiivisesti Turussa elävään opiskelijakulttuuriin. 

Suominen kehuukin vuolaasti Turun laajaa ja monipuolista opiskelijatapahtumatarjontaa. Opiskelijakulttuuri on isoilta osin Turun yliopiston ansiota, mutta yliopiston vanavedessä myös ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat rohkeasti järjestäneet omia tapahtumiaan. Kunhan pandemiatilanne vielä rauhoittuu, pääsevät opiskelijatkin nauttimaan opiskelijakulttuurista vielä nykyistä enemmän. 

Myös konetekniikan insinöörikoulutusta Suominen kehuu mielenkiintoiseksi. Hän on opintojensa aikana päässyt jo esittelemään naantalilaisille lukiolaisille 3D-mallinnusta. Insinööritason matikka tuntui aluksi hankalalta, mutta opiskelijatovereiden ja opettajien avustuksella hän on selättänyt kaikki kurssit hyvin arvosanoin. 

– Kyllä tämä koulutus sopii ihan kenelle tahansa. Meidän luokallamme on kaikenlaisia ihmisiä. Kaiken pystyy oppimaan täällä, pitää vaan olla tarpeeksi motivoitunut ja kiinnostunut alasta. En tosiaan rajaisi ketään koulutuksen ulkopuolelle. 
Mutta palataan nyt siihen kunnianhimoon. 

Kun Suominen vuonna 2012 valmistui merkonomiksi, kehotti hänen oma perheensä häntä vielä kouluttautumaan korkeammalle, vaikkapa tradenomiksi. Suominen ei kuitenkaan tuolloin vielä uskonut itseensä. Nyt hän suunnittelee jo tulevaa opinnäytetyötään, josta hän haluaa aidosti mielenkiintoisen. Hän myös toivoo, että voi insinööritutkinnon jälkeen jatkaa opintojaan yliopistossa ja kouluttautua diplomi-insinööriksi. Mutta miten vaatimattomasta merkonomista kasvoi kunnianhimoinen insinööriopiskelija?

– En tiedä. Tavallaan koen olleeni koko ikäni altavastaaja. Peruskoulussa koulukiusattu. Vasta ammattikoulussa näin, että kun on toisille ihmisille kiva, ovat he sinua kohtaan kivoja. Sellainen typerä, lapsellinen kiusaaminen, mitä peruskoulu on täynnä, jää pois. Kun tajuaa oikeasti osaavansa asioita, niiden tekemisestä alkaa pitämään entistä enemmän. Nälkä kasvaa syödessä. Sitä tekee sitten lisää kaikkea sellaista, mistä itse pitää. Ja vaikka nuorempana ajatteli, että olen liian osaamaton korkeakouluun, niin tässä sitä ollaan. Nelosen keskiarvolla. Että ehkä en olekaan liian tyhmä, virnistää Suominen lopuksi.