Opiskelu ei ole helppoa, mutta ei mahdotontakaan – Jari Kauhanen, 50, kouluttautuu uudelleen konetekniikan insinööriksi

Teksti ja kuvat: Siiri Welling

Jos Nokia ei olisi romahtanut, ei Jari Kauhanen istuisi tavallisena tiistaiaamupäivänä Turun ammattikorkeakoulun EduCityssä. 

Jos Nokia ei olisi romahtanut, olisi Kauhanen luultavasti jatkanut töitään ICT-hommissa, tietojärjestelmäasiantuntija. 
Mutta Nokia romahti. Koko Suomi oli äkkiä tilanteessa, jossa tuhannet nokialaiset ICT-osaajat olivat vailla töitä ja pohtivat seuraavia peliliikkeitään. Osa perusti omia yrityksiä tai vaihtoi alaa kokonaan. Onnekkaat löysivät työpaikkoja niistä yrityksistä, joissa tietotekniikka tarvitsi kehitystä. 

Sellaiset onnekkaat menivät korkeakouluja käymättömän Kauhasen ohi työnhaussa mennen tullen. Kauhasen piti siis keksiä itsensä uudestaan. 

Hän ryhtyi bussikuskiksi.
 
– Olin vain itse oppinut ne tietokonehommat. Ensin 90-luvulla olin touhunnut kavereiden koneiden kanssa, ja siitä sitten siirryin omiin koneisiin. Ensimmäiseen tietokoneasentajan hommaan menin 2000-luvun alussa puhtaasti haulla, ja sitten sen jälkeen tunsin vain oikeat ihmiset. Saatoin sopia vaan, että aloitan maanantaina. Muutaman viikon tein töitä kokeneemman opissa, mutta sitten osasin hommat jo itse. Mutta Nokian jälkeen ihmisiä alkoi puskemaan koulusta ja muualtakin. Bussikuskeja tarvittiin, joten oli helppo valita sitä kautta uusi ammatti nopealla koulutuksella. Jälkikäteen olisi ehkä voinut jo aikaisemmin valita toisin, kertoo Kauhanen. 

Ammatillisen tason nosto

EduCityn Taidon portailla istuva mies edustaa sellaista periturkulaista sorttia, joka on kokenut ja nähnyt paljon. Innostaviin asioihin on tartuttu kiinni, ja töitä saavutusten eteen on tehty. Linja-autonkuljettajan työt eivät olleet huonoja, sillä Kauhanen nautti ajamisesta. 

Työn rasittavuudesta ja työaikojen kuormituksesta johtuen Kauhasen terveys alkoi kuitenkin reistailla. Alan vaihto oli vääjäämätön. ICT-ala olisi ollut myös kiinnostava vaihtoehto, mutta tällä kertaa Kauhanen halusi vaihtaa alaa täysin. Peruskoulun jälkeen Kauhanen kouluttautui kyllä sähkövoimatekniikan mekaanikoksi eli tuttavallisemmin teollisuussähköasentajaksi, mutta alan työt eivät lopulta kiinnostaneet. Siksi oli aika valita uusi suunta, konetekniikan insinöörikoulutus Turun ammattikorkeakoulussa.  

– Pääsykokeisiin pänttäsin matematiikkaa maksullisen preppauskurssin kautta. Se auttoi sisäänpääsyyn valtavasti, sillä edellisestä koulusta oli kulunut jo paljon aikaa. Joiltain osin pääsykoe oli vaikea, mutta joiltain osin teki mieli tuulettaa. Ihan hyvin se koe sitten meni, sanoo Kauhanen. 

Nyt Kauhasella on meneillään jo kolmas opiskeluvuosi. Opiskeluaika on mennyt hyvin, vaikka haasteita on ollut. Kauhanen muistelee kuulleensa sanonnan, että jos selviää kahdesta ensimmäisestä opiskeluvuodesta, on hyvät mahdollisuudet valmistua. Ensimmäisten opiskeluvuosien aikana hänellä on ollut tukena ”Kultapossukerhoksi” leikkisästi nimetty ryhmä, johon kuuluu muita Kauhasen opiskelijaryhmän valittuja jäseniä. 

– Käytännössä keräsin kaikki vanhat yhteen. Niin sanotun kerhon tavoite oli erityisesti olla preppaus- ja vertaistukiryhmä. Pidimme omia Teams-luentoja ja kävimme tehtäviä läpi. Välillä huudettiin kännissä. Aina jos oli jotain ongelmia, pystyi niistä avautumaan rauhassa, sanoo Kauhanen. 

Ryhmän tavoite oli selvä: Jokaisen ”vanhuksen” oli päästävä läpi kursseista. Kolmannen vuoden kynnyksellä tavoite on käytännössä toteutunut, vaikka muutamia häntiä joillakin kerholaisia on jäänyt roikkumaan. Mistään plagiointiryhmästä ei kuitenkaan ollut kyse, kerhon jäsenet tekivät työnsä loppuun asti itse. 

Työtä opiskelut viisikymppisenä ovat vaatineet. Peruskouluaikoina Kauhanen kokee olleensa vain ”hyvää keskitasoa”, ei sen enempää. 

– Olen törmännyt sellaisiin ihmisiin, jotka vähättelevät itseään. ”Voi, voi, mitä tästä tulee, minä olen niin vanha”. No ei siitä sitten mitään tulekaan, jos asenne on tuollainen! Mutta jos on tarpeeksi motivaatiota päästä pääsykokeista läpi, on silloin myös riittävät taidot ensimmäisiin kursseihin. Koulupäivät ovat kuin töitä. Ensimmäisillä lukukausilla joka aineesta oli viikkotehtäviä ja laskuja. Piti tehdä kalenterimerkintöjä, että sai asioita hoidettua ajallaan. Eli turha kuvitella, että opiskelu on helppoa. Mutta ei se myöskään mahdotonta ole, sanoo Kauhanen painokkaasti. 

Jari Kauhanen opiskelee konetekniikan insinööriksi. Opiskelu on ollut kiinnostavaa.

Suunta kohti työpaikkaa

Opiskelu vanhemmalla iällä vaatii myös sopeutumiskykyä. Useimmiten korkeakouluopintoihin hakeudutaan toisen asteen opintojen jälkeen, jolloin opiskelijoiden keski-ikä huitelee 20–30-ikävuoden välissä. Perheen ja urakehityksen sijaan ajatukset ovat juhlinnassa, verkostoitumisessa ja elämästä nauttimisessa. Iso osa tätä kuvaa ovat opiskelijahaalarit, jotka Kauhanenkin päätti ostaa.

– Sitten ostin merkkejä ja ompelin niitä haalareihin. Juoksin muutaman kuukauden ennen koronan alkua huolella kaikissa tapahtumissa. Ei pidä jäädä nurkkaan yksinään. Silloin tulee vain sellainen olo, että on nimenomaan vanhempi tai muuten erilainen kuin muut, sanoo Kauhanen. 

Tällä hetkellä kiireisin opiskelutahti on hellittänyt. Kauhasella ja monella muulla hänen luokallaan on edessä vapaasti valittavien aineiden valinta, ja näiden aineiden valinta voi määrittää myös tulevaisuuden työkuvioita. Kuten alussa kerrottiin, on Kauhasella itsellään vahva tausta tietotekniikan parissa. Häntä kiinnostavat myös isot koneet ja moottorit, tuulivoimatekniikka ja meritekniikka.

– Minulla on harvinaisen hyvä kyky hahmottaa kokonaisuuksia. Olen todella hyvä tietokoneavusteisissa jutuissa, sillä mitkään ongelmat eivät juuri säväytä. Sen sijaan, että voivottelisin jonkun ohjelman vaikeaa käyttöä, opettelen sen. Tässäkin suhteessa olen melko ennakkoluuloton. 

Ammattikorkeakoulun tarjoamaa opetusta ja opettajien taitoja Kauhanen kehuu kyllä. Opettajat ovat suhtautuneet aikuisopiskelijaan hyvin, ovat auttaneet tarvittaessa ja puhuneet kuin aikuinen puhuu aikuiselle. Tällä hetkellä päänvaivaa tuottaa kesätöiden ja harjoittelupaikan hakeminen. Hänen mukaansa työnhaussa kiinnitetään nykyään enemmän huomiota oikeanlaiseen profiilikuvaan kuin itse ansioluetteloon tai siihen, miten motivoitunut hakija on kyseiseen tehtävään. Se kertoo hänen mukaansa työmaailman teennäisyydestä.  

– Mutta kesäduuniblues jatkuu. Kaikki vaarallinen ja iso kiinnostaa, virnistää Kauhanen.