Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 24.8.2022

Sote-alan Master-koulutus antoi Tiina Stenmanille uusia näkökulmia työelämään

Tiina Stenman aloitti kliinisen asiantuntijan koulutuksen Turun ammattikorkeakoulun Master Schoolissa kollegansa kannustamana. Opinnot lisäsivät muun muassa projekti- ja johtamisosaamista sekä analyyttistä ajattelua. Opintopolulla eteneminen kannatti.

Teksti: Aleksi Rajamäki
Kuva: Tiina Stenman

– Tutkinto antaa uuden näkökulman osaamiseen. Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaminen ikään kuin pakottaa tutkiskelemaan itseään ja omia ajatuksiaan tekemästään työstä. Kannustan kaikkia syventämään käytännön osaamistaan, Stenman kertaa opintojensa antia.

”Haastavaa mutta antoisaa”

Stenman valmistui sairaanhoitajaksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulutusta vuonna 2000 ja aloitti pian alan työt toisella paikkakunnalla. Viiden vuoden jälkeen hän suoritti erikoistumisopinnot, myös Master-tason koulutus tuntui innostavalta mahdollisuudelta.

– Olen ollut koko kliinisen urani hyvin kiinnostunut uuden oppimisesta. Vuonna 2011 kollega kannusti minua YAMK-opintojen pariin yhdessä työvuorossa, kun pohdimme terveydenhuoltoalaa laajemmin yön pimeinä tunteina. Jatko-opinnot olivat mietityttäneet jo aiemmin, mutta tuona yönä päätin edistää asiaa konkreettisesti, hän muistelee.

Stenman kuvailee Master-opintojaan haastaviksi mutta antoisiksi. Ensimmäinen syksy meni pitkälti opiskelemaan oppimisessa, mutta vähitellen rytmi löytyi ja opiskelun tulokset konkretisoituivat.

– Hyppäys AMK-tasosta oli melkoinen. Kun pääsi vauhtiin ja oppi systeemin, opinnotkin alkoivat tuntua mielekkäämmiltä. Paljon itsenäistä opiskelua oli jo silloin. Lähipäivät olivat kerran kuukaudessa, jolloin oli luentoja ja esittelimme aikaansaannoksiamme.

Teoria ja käytäntö kohtasivat

Stenman kertoo Master School -opintojen kehittäneen erityisesti paineensietokykyä ja sinnikkyyttä – samalla oikeastaan ”todella paljon kaikkea”. Työelämä yhdistyi opintoihin mukavalla tavalla.

– Vasta opintojen jälkeen huomasin, miten ajattelu oli muuttunut ja mitä opinnot minulle antoivat: projektiosaamista, osaamisen johtamisosaamista, opetusosaamista, tieteellisen tekstin lukemisen osaamista, analyyttistä ajattelua.

– Teimme tehtäviä, jotka integroituvat omille työpaikoillemme. Se oli mielekästä, ja samalla sai kehitettyä oman työyksikön toimintamalleja. Pidin kovasti yhteisestä opintojaksosta lääketieteen opiskelijoiden kanssa. Yhteishenki oli hyvä ja kannustava myös koko opiskelijaryhmässämme, Stenman kehuu.

Opinnäytetyössään hän käsitteli päivystyspotilaan voimavaraistavaa ohjaamista. Projektin avulla kehitettiin päivystyspotilaiden ohjaamista niin päivystyskäynnin aikana kuin kotiutuessakin. Toimeksiantaja oli Turun yhteispäivystys, Stenmanin silloinen työnantaja. 

Urapolku johti koulutusasiantuntijaksi

Tiina Stenman työskentelee tällä hetkellä Kustannus Oy Duodecimin Oppiportissa verkkokoulutusasiantuntijana. Hän tekee verkkokursseja ja toimii tiimissään hoitotyön asiantuntijana.

Ennen nykyistä työtään Stenman ehti olla muun muassa HYKSissä opetushoitajan toimessa. Välillä hän työskenteli jonkin aikaa sairaanhoitajana, kunnes innostui taas opiskelemaan, tällä kertaa ammatillisen opettajan pätevyyden. Ennen sitä hän oli jo suorittanut simulaatio-ohjaaja-koulutuksen Arcadassa.

– Tein sairaanhoitajan ja opettajan työtä rinnakkain jonkin aikaa. Vähitellen yksi asia johti toiseen ja minusta tuli Duodecimin uuden Akuuttihoitotyön oppaan päätoimittaja. Kirjaprojektin myötä minulle aukesi mahdollisuus työhön verkkokoulutusten parissa.

– Tällä hetkellä olen jälleen sen edessä, että jotain uutta olisi mukava lähteä opiskelemaan, Stenman pohtii.

Haluaisitko kehittyä urallasi?

Turun AMK:n Master Schoolissa syvennät ammatillista osaamistasi sekä kehität esihenkilö- ja johtotehtävissä tarvittavia taitoja. Oletko valmis luomaan tulevaisuutta?