Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 18.2.2016
Periscope

Kohuttu somekanava sopii loistavasti markkinointiviestintään

Turun AMK kuuluu suositun Periscope-sovelluksen edelläkävijöihin. Koulu teki hiljattain ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna lähetyksen Periscopessa ja parhaillaan meneillään on Periscope markkinointiviestinnässä -kurssi.

Teksti: Aleksi Ristimäki

Suoratoistopalvelu Periscopen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Vuosi sitten maaliskuussa julkaistu mobiilisovellus keräsi jo ensimmäisen viikon aikana miljoona käyttäjää. Sosiaalisen median jättiläiseltä, Facebookilta, miljoonan käyttäjän rajapyykin saavuttamiseen kului aikanaan kymmenen kuukautta. Twitterin käyttäjämäärä puolestaan kohosi miljoonaluokkaan vasta kahden vuoden kuluttua mikroblogipalvelun lanseeraamisesta.

Somekouluttaja Eve Koivula valjasti ensimmäisenä suomalaisena Periscopen säännölliseen ammattikäyttöön. Tiistaina Koivula opasti Digitopia-hankkeen Periscope markkinointiviestinnässä -kurssille osallistuneita Taideakatemian media-alan opiskelijoita huippusuositun mobiilisovelluksen ammattimaiseen käyttöön. Mukana Periscopen saloja oppimassa oli myös digitoimisto Poutapilvessä suunnittelijana työskentelevä Mari Nieminen sekä joukko muita paikallisia media-alan ammattilaisia.

  – Olen täällä kartuttamassa ammattitaitoani, sillä työnantajani haluaa panostaa työntekijöidensä someosaamiseen, kertoo Nieminen.

  – Periscope on nettisivuja suunnittelevalle ja verkkoviestintää tekevälle yritykselle hyödyllinen työkalu. Siellä voi esimerkiksi jakaa aiemmin vain sähköpostin uutiskirjeessä kerrottuja asioita. Lisäksi sovellus sopii myös kriisiviestintään, esimerkiksi tilanteeseen jossa palvelimet ovat alhaalla, Nieminen jatkaa.

Eve Koivulan mukaan sovellus palveleekin hyvin yritysten kriisiviestintää, sillä asiakkaan on helpompi kohdata negatiivinen asia, kun hän ei lue viestiä nettisivuilta, vaan sen kertoo yritystä edustava ihminen omilla kasvoillaan.

Tissikohut kuuluvat somekanavan alkutaipaleeseen

Vuodenvaihteessa Suomessa uutisoitiin laajalti, että nuoria tyttöjä yritetään houkutella vilauttelemaan Periscopessa. Koivulan mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä suomalainen lieveilmiö, vaan samanlaista toimintaa oli Periscope-mobiilisovelluksen alkuvaiheissa havaittavissa myös Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa.

  – Yhdysvalloissa nämä lieveilmiöt vähenivät muutaman kuukauden kuluessa. Uskon asiallisen sisällön määrän kasvavan vähitellen myös Suomessa, Koivula sanoo.

Suomalainen kansaluonne rajoittaa someviestintää

Suomessa uutisointi Periscopen ympärillä on keskittynyt pääasiassa negatiivisiin lieveilmiöihin, eikä sovelluksen tarjoamia mahdollisuuksia ole tiedostettu laajalti. Periscopen ja monien muiden somekavien käyttö markkinointiviestinnässä on Suomessa vielä täysin lapsenkengissä.

  – Suomalaiset firmat ovat monissa teknisissä asioissa maailman eliittiä, mutta sosiaalisen median saralla ollaan selvästi jäljessä. Kenties se liittyy jollain tapaa suomalaiseen kansanluonteeseen. Meillä jo sana sosiaalinen aiheuttaa pelkotiloja, kuvailee Koivula.

Koivula kertoo, että tilastotiedon mukaan vain pari prosenttia Periscopen käyttäjistä tuottaa itse sisältöä. Suuri enemmistö katselee muiden tuottamaa sisältöä. Näin ollen hyvin suunnitellulle ja asiakkaiden tarpeet sekä kiinnostuksen kohteet huomioivalle sisällöntuotannolle on tällä hetkellä erinomainen markkinarako.

Koivula näkee kuluvan vuoden olevan Periscopelle vedenjakaja suomalaisen käyttäjämäärän kasvattamisessa. Videoformaattiin perustuvan somekanavan mahdollisuus kasvaa todella merkittäväksi tekijäksi katajaisen kansan keskuudessa on nyt käsillä.

Somekouluttaja Eve Koivula listaa vinkit: näin saat katsojia Periscopessa

- Mainosta Periscope-lähetystäsi etukäteen sosiaalisessa mediassa

- Panosta lähetyksesi otsikkoon

- Viimeistele profiilisi käyttäjäkuvaus

- Tiedota lähetysajoistasi

- Osallistu muiden lähetyksiin ja suosittele niitä

- Jaa sijaintisi, jotta käyttäjät löytävät lähetyksesi karttahaun kautta

- Suunnittele ohjelmasisältö huolella

- Palkitse aktiivisimpia katsojiasi

- Paljasta seuraavan lähetyksesi aihe

Lisää Eve Koivulan vinkkejä löydät osoitteesta http://tiski.fi/