Koulutamme osaavia, ammattitaitoisia ja empaattisia kätilöitä

Opettajat ovat valmistuneet erilaisista koulutusjärjestelmistä. Osa heistä on opiskellut ensiksi sairaanhoitajaksi ja myöhemmin erikoistuneet kätilöksi, osa on hakenut suoraan kätilökoulutukseen.

Opiskelu oli toisenlaista kuin tänä päivänä. Koulupäivät olivat kahdeksan tunnin mittaisia. Opettajat tai luennoitsijat jakoivat tietoa ja antoivat tehtäviä.

– Opetusmenetelmänä olivat usein luennot, joissa opettaja esitelmöi kalvoille kirjoittamaansa tekstiä ja opiskelijat kirjoittivat kynä sauhuten. Oli myös paljon lääketieteen luentoja muun muassa anestesiologiasta, naistentaudeista, synnytysopista ja lastentautiopista, Nirkkonen-Mannila kuvaa.

– Opetusmenetelminä olivat luennot, ryhmätyöt, laboraatiot, kokeet ja harjoittelu. Kokeita ja harjoittelua onkin kuulunut opiskeluun paljon, Häsänen jatkaa.

Harjoittelua tuli lisää vuonna 1995, jolloin Suomi liittyi Euroopan unioniin. 3,5 vuotta kestänyt kätilökoulutus muuttui 4,5 vuotta kestäväksi. Vuonna 1996 astui voimaan EU-direktiivien mukainen opetussuunnitelma.

– Kun pyrin opiskelemaan vuonna -93, kätilökoulutukseen oli suorahaku. EU:hun liittyminen tuli kesken koulutuksen. EU-vuonna koulutukseen lisättiin vuoden työharjoittelu, Berglund kertoo.

– Samalla alkoi EU-työkirjan täyttö harjoittelussa. Sama työkirja on sisällöllisesti käytössä edelleen.

Vuonna 1997 kätilökoulutus muuttui ammattikorkeakoulutasoiseksi. Tutkinnosta tuli kaksoistutkinto, eli opiskelija pätevöityi sairaanhoitajaksi ja kätilöksi.

– Opiskelu oli tavallaan helpompaa kuin tänä päivänä. Ennen kaikki opiskelijat etenivät samaa ”opiskeluputkea” samassa tahdissa. Nykyään moni etenee oman henkilökohtaisen opetussuunnitelman eli hopsin mukaan. 90-luvun lopulla hyvin harva myös kävi töissä opintojen ohella, siihen ei olisi ollut aikaakaan, Tiina Murto myöntää.

– Jo silloin olimme aika innovatiivisia. Kävimme muun muassa Osaava nainen -messuilla, joissa esitimme kätilötyötä provosoivasti performanssina nunnan, Maria Magdalenan ja katutytön asuissa. Laitoimme itsemme likoon täysillä, Murto nauraa.

– 80–90 luvun taitteessa, jolloin opiskelin silloisessa Turun terveydenhuolto-oppilaitoksessa, kätilöopiskelijat toimivat joka vuosi Lucia-neitoina. Eli kiertelivät ympäri koulua Lucian päivänä ja lauloivat joululauluja, Vuoriranta muistelee.

Kansainvälisiäkin oltiin, melko modernejakin, kun lähdettiin Tallinnan synnytyssairaalaan tutustumaan. KV-vaihdoissa käytiin Pohjoismaissa ja Pohjois-Euroopassa.

Yhtenä oppimismenetelmänä kätilötyössä on käytetty jo pitkään laboraatioharjoituksia. Edelleen se on menetelmänä käytössä, mutta rinnalle on tullut paljon muitakin menetelmiä.

Laboraatiossa eli luokassa tapahtuvassa harjoittelussa jokainen harjoittelee ja opettelee ns. kädentaitoja, muun muassa ompeleita. Lähiopetuksessa tulee esille koko pedagoginen kirjo: keskustelevat luennot, learning cafe, pelit, verkko-opinnot.

Paljon käytetään myös simulaatio-opetusta, jossa simulaatiotilanne on pedagogisesti suunniteltu. Pienelle opiskelijaryhmälle annetaan alkutilanne sekä esitiedot, jonka perusteella lähdetään etenemään. Simulaation aikana opiskelijat joutuvat tekemään hoitotilanteessa itsenäisiä päätöksiä sekä harjoittelemaan ja soveltamaan käytännössä oppimiaan tietoja ja taitoja. Muut tarkkailevat toimintaa saatujen ohjeiden mukaan.

Usein simulaation tarkoituksena on myös harjoitella tiimityöskentelyä. Simulaatioissa painopiste on kuitenkin skenaarion jälkeisessä reflektio- ja palautekeskustelussa.

– Siinä yritetään kuvata aito tilanne ja miten siinä toimitaan. Vastuuta annetaan enemmän opiskelijalle. Jälkeenpäin pohditaan tilannetta, tarkkailijat kommentoivat näkemäänsä. Palaute on erittäin tärkeä, siinä kerrotaan, mikä meni hyvin, missä on kehitettävää, selvitetään mitä opittiin, kaikki käydään tarkasti läpi, Berglund sanoo.

– Simulaatiossa pääsee eri syvyydellä perille, millä tasolla opiskelija ymmärtää opittavia asioita, koska päätöksenteko näyttäytyy eri tavalla. Kun tilanteessa juoni muuttuu, näkee, miten he osaavat tehdä päätöksiä nopeissa tilanteissa, Häsänen jatkaa.

Nirkkonen-Mannila toteaa, että simulaatio vie opettajilta paljon aikaa ja resurssia, mutta on opetusmenetelmänä monipuolinen ja antoisa. Suositeltavaa olisi, että simulaatiossa voisi olla kaksi opettajaa ohjaamassa.

Itsenäinen opiskelu toimii paremmin, jos opettaja ohjaa oppimisen suuntaa esimerkiksi opiskelijoiden kanssa yhteisellä tavoiteasettelulla. Kun opettaja/valmentaja antaa vinkkejä keskeisistä sisällöistä ja lähdeviitteistä, opiskelijat pääsevät paremmin itsenäisen opiskelun alkuun.

– Jotta tämä toimii, opiskelijoiden tulee olla valmistautuneita tullessaan tunneille, Mitä paremmin aiheeseen perehtyy etukäteen, sitä paremmin yhteiset oppimistilanteet onnistuvat, Nirkkonen-Mannila painottaa.

– Opiskelijan pitäisi oppia itseoppimiseen, tehdä suunnitelma ja kirjallisuuslista, miettiä aiheesta kaikki mahdollinen. Toisinaan opiskelijan on vaikea nähdä, miten itsenäinen tiedonhaku auttaa oppimisessa. Oppiminen vaatii tietoista ajattelua ja siinä opettaja voi olla apuna. Opettaja auttaa myös tiedon rajaamisessa, Murto ja Vuoriranta huomauttavat.

Kätilökoulutuksen rakenteen muutoksesta ei vielä ole päätöstä tehty. Kun päätös tehdään, muutosprosessi voi kestää pitkäänkin. Mikä muu muuttuu?

Koulutuksessa pitäisi entistä enemmän käyttää apuna digitaalisuutta, esimerkiksi tietokonesimulaationa.

– Kätilön työ on erittäin vastuullista ja itsenäistä. Se vaatii nopeaa päätöksentekokykyä. Työssä on paljon hyvin tunnelatautuneita ja asiakkaille merkityksellisiä kohtaamisia, joissa kätilö pääsee osaksi elämän suurimpia iloja, mutta toisinaan myös suruja, opettajat miettivät.

Kätilöopettajilla on hyvät verkostot niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Verkostojen kautta yritetään vaikuttaa koulutuksen kehittämiseen.

– Kansallinen opettajaverkosto käsittelee koulutusta ja sen kehittämistä 1-2 kertaa vuodessa. Yhteistyötä voisi hyödyntää kansallisella tasolla paljon enemmän, saada hyvät käytänteet jakoon, Berglund tuumaa.

Kätilöopettajien kesken on hyvä henki. Sitä hyödyntäen olisi hyvä järjestää yhteisiä opintojaksoja.

Kätilön juhlavuotena on monessa tilaisuudessa ja haastattelussa noussut esiin kätilöiden vahva ammatti-identiteetti. Kohdatessa meillä tai maailmalla löytyy aina puheenaihe, jos osapuolet ovat kätilöitä. Se yhdistää vahvasti.

– Toivomme, että jatkossakin valmistuisi osaavia, ammattitaitoisia, empaattisia, näyttöön perustuvan tiedon ohjaamia kätilöitä, Nirkkonen-Mannila toteaa muiden yhtyessä mielipiteeseen.

Laajemmasta näkökulmasta he miettivät myös, että tuleva kätilö vahvistaisi ammatin kautta naisen asemaa.

– Heidän tulisi ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin perheiden hyvinvoinnin esiintuonnissa. Myös maahanmuuttajaväestö tarvitsee tukea ja mahdollisuuksia, Berglund painottaa.

Asiantuntijoita tulisi hyödyntää laajemmin. Maahanmuuttajataustaisia kätilöitäkin tarvitaan, tulevaisuudessa vielä enemmän.

– Tällä hetkellä kuitenkin valintakokeet painottuvat kirjallisuuteen ja maahanmuuttajahakijat eivät pärjää kielellisissä kokeissa, miettii Häsänen.

– Myös heille tulisi antaa mahdollisuus kouluttautua. Työ opettaa ammattikielen, sitä ei opi ennen kuin työssä eikä kielen tarvitse olla täydellistä, Murto huomauttaa.

Opettajina he kuitenkin tänä vuonna juhlivat koulutusta. Kätilöinä.

– Vaikka meillä on aito into olla koulutusmaailmassa, kätilön identiteetti istuu meissä syvällä, se on aina meissä sisällä. Kätilöys on omaa substanssiosaamista. Kerran kätilö, aina kätilö, kätilöopettajat hehkuttavat.

Onnea 200-vuotias kätilökoulutus!