Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 15.11.2016

Kohti optimaalista motivaatiota

Marraskuisen talvisena aamuna runsas joukko HR-ammattilaisia ja esimiehiä kokoontui pohtimaan optimaalisen motivaation merkitystä työyhteisöissä. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Henryn Turun alueverkoston kanssa ja tilaisuuden mahdollistivat Liitos Oy:n asiantuntijat Sirke Lohtaja-Ahonen ja Risto Ahonen.

Teksti: Sinikka Leino
Kuva: Martti Komulainen

Mikä meitä sitten motivoi? Motivaatiota on tutkittu viime vuosina paljon. Tutkimukset kertovat, että raha, valta ja voittaminen ovat alioptimaalisen motivaation lähteitä. Niin kuin ovat ylennykset ja palkkiot tai tavarat ja status. Ne synnyttävät alioptimaalisen motivaation, joka sammuttaa innostuksen ja tekee tekemisestä pakkoa.

Alioptimaalisen motivaation vastakohta on optimaalinen motivaatio, joka rakentuu työntekijän omaehtoisuuden, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksista. Omaehtoisuus tarkoittaa valinnan- ja toiminnanvapautta, sitä vahvistetaan antamalla työntekijälle tilaa toteuttaa työnsä itsenäisesti ilman liikaa kontrollia. Kyvykkyys tarkoittaa tunnetta aikaansaamisesta, oppimisesta, sen tukeminen edellyttää toimivien palautejärjestelmien ja osaamisen kehittämisjärjestelmien rakentamista. Yhteisöllisyys tarkoittaa tunnetta siitä, että on osa välittävää yhteisöä ja pystyy tekemään hyvää muille.

Jokainen haluaa innostua ja kukoistaa

Porkkanalla ja kepillä johtaminen on vanha ja vääräksi osoitettu tapa motivoida tai saada aikaan kestäviä tuloksia. Toisin kuin usein ajatellaan, kukaan ei halua olla työhönsä kyllästynyt, tarpeeton, erillään toisista, välttää uuden oppimista tai tuntea itseään kyvyttömäksi.

Porkkanat kyllä otetaan ja keppiä väistellään, mutta oikeasti jokainen meistä haluaisi innostua, sitoutua ja kukoistaa. Tuntea, että meitä kohdellaan reilusti. Teema-aamussa puhuttiin paljon myös arvoista ja työn mielekkyydestä. Mielekkyys syntyy, kun tuntee, että työ on omien arvojen mukaista, siinä voi hyödyntää ammattitaitoaan sekä kokea onnistumista ja kehittyä. Myös esimiehen, työkavereiden ja asiakkaiden osoittama arvostus lisää merkityksellisyyden kokemista.

Optimaalisen motivaation eteenpäin viemänä ihminen on energisempi, innovatiivisempi ja tuottavampi. Hän oppii nopeammin ja tehokkaammin. Tämä on ketteryyttä vaativassa toimintaympäristössä tärkeää.

Esimies ei voi motivoida ketään

Esimies ei voi motivoida ketään. Motivaatio on ihmisen sisällä tapahtuva asia. Parasta, mitä esimies voi tehdä, tai työkaveri, on välittää työympäristön laadusta ja järjestää ympäristön, jossa ihminen todennäköisesti kokee optimaalisen motivaatiotilan ja ilon.

Innostuneet ja motivoituneet työntekijät ovat edellytys kestävälle talouskasvulle

Työelämässä voittajia ovat ne yritykset, jotka onnistuvat valjastamaan työntekijöidensä motivaation tuottavaan työhön. Optimaalisesti motivoitunut yksilö on innostunut työstä itsestään eikä pelkästään niistä ulkoisista palkinnoista, joita työ hänelle tuottaa. Optimaalisesti motivoituneet työntekijät ovat 31 % tuottavampia, 3 kertaa tyytyväisempiä työssään, 10 kertaa sitoutuneempia työhönsä ja 3 kertaa luovempia kun he ovat optimaalisesti motivoituneita joka päivä.