Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 17.11.2016

EM langattoman tiedonsiirron tutkimuksessa

Miltä kuulostaa? AMK:n tutkimusryhmä on juuri ollut mukana saamassa EU:n myöntämän puolen miljoonan euron palkinnon. Yhteistyössä kumppaneiden kanssa ideoitu hanke on johtanut Euroopan parhaaseen langattoman tietoliikenteen tutkimukseen. Osoitteena on tuttu ICT-Cityn Radiolaboratorio, C-porras, 2. krs.

EU:n huippupalkinto saatiin yhdessä kumppaneiden kanssa. Mukana ovat King’s College London, Queen Mary University of London, EU-komission tutkimuskeskus Joint Research Centre (JRC) sekä suomalainen PK-yritys Fairspectrum.

Palkinnon suuruus on 500 000 euroa, ja se luovutettiin 9.11. Roomassa pidetyssä Second Global 5G Event -tilaisuudessa.

– Palkintorahoituksella jatketaan radiotekniikan ja spektrin jakamisen tutkimusta, kertoo yliopettaja, tutkimusvastaava Jarkko Paavola tyytyväisenä. Hän kiittää turkulaista tutkimusryhmäänsä: Reijo Ekman, Arto Kivinen, Juhani Hallio, Jani Auranen, Mikko Jakobsson, Vesa Slotte ja Marko Rikkonen ovat mukana ”voittoisassa joukkueessa”.

– Tällainen tutkimustyö on tietenkin haastavaa. Ja olihan tässä matkan varrella joskus myös turhautumisen hetkiä, mutta onneksi koordinaattorimme Oliver Holland King’s College London’ista oli hyvä kirittäjä, kiittelee Paavola.

Yläkuvassa yliopettajat Jarkko Paavola ja Reijo Ekman (oik.)

Arviointiraadissa edustajia Yhdysvalloista, Aasiasta ja Euroopasta

EU:n Horisontti 2020 -ohjelmassa haetaan vastauksia tulevaisuuden kriittisiin ongelmiin ja rahoitetaan eurooppalaisia tutkimus- ja innovointihankkeita.

– Taajuudet täyttyvät, koska mobiilidatan käyttö on kasvanut räjähdysmaisesti. Tämä siirrettävien tietomäärien jatkuva kasvu ja siirtyminen langattomiin verkkoihin on tulevaisuutemme haasteita. Tutkimme menetelmiä, millä hyödyntämättömät taajuudet saataisiin käyttöön, selittää Paavola.

”Collaborative spectrum sharing” oli voittoisan hankkeen nimenä. Se tarkoittaa useamman tietoliikennejärjestelmän hyödyntämistä samalla taajuusalueella.

Spektrin jakamisjärjestelmät (spectrum sharing) ovat siis aikaisemmin olleet keskitetysti hallittuja, mutta Turussa on nyt pystytty kehittämään hajautettu autonominen järjestelmä, joka optimoi oman toimintansa.

AMK:ssa on 10 vuotta kasvatettu alan osaamista

Yliopettaja Paavola siirtyi Turun yliopistosta ammattikorkeakoulun TKI-toimintaan viitisen vuotta sitten. Hän kehuu organisaation ketteryyttä ja riskinottokykyä tähän kilpailuun osallistumisessa.

Onneksemme Tekes-projektit ovat rahoittaneet tutkimustamme täällä jo kymmenisen vuotta, hän muistuttaa.

– Rahoitus on tehnyt mahdolliseksi myös yhteistyötapaamiset maailmalla. Tämän tyyppisessä työssä on välttämätöntä liikkua ja tavata alan tekijöitä ja yrityksiä; täytyy olla mukana synnyttämässä ideoita yhdessä.

– Kun sain voitosta sähköpostia, olin Valenciassa tekemässä uutta hankehakemusta. En ollut uskoa tietoa todeksi ja loppupäivä meni kyllä vähän ihmettelyn puolelle. Olemme tienneet olevamme Euroopan huippuja, mutta silti…

Voiton kautta saatava rahoitus antaa meille aivan uudenlaisen mahdollisuuden kehittää toimintaa ja lähteä markkinoimaan osaamistamme kansainvälisesti, Paavola summaa.

 

Teksti ja Turun kuvat: Anne Lehikoinen, tiedottaja