Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 28.4.2014
Juulia Soidinaho

Kurmootus on näytelmä koulukiusaamisesta

”Me vain kurmootettihin”

Podcast: Pirjetta Koivisto
Kuvat: Pirjetta Koivisto ja Juulia Soidinaho

Juulia Soidinahon taiteellinen opinnäytetyö Kurmootus, on Etelä-Pohjanmaalle sijoittuva näytelmä koulukiusaamisesta. 

– Tämän opinnäytteen tekeminen on ollut raskasta. Väkisin itsekin palaa teini-iän muistoihin. Toisaalta tämän tekeminen on ollut myös antavaa ja opettavaista, kun näkee näitä nuoria ja valonpilkahduksia, hetkiä joissa on taikaa.

Juulia on tehnyt taustatyötä opinnäytetyölleen pitämällä työpajoja lastenkotinuorille sekä osallistumalla Ei kiusata ry:n monitaiteelliseen Pandora-hankkeeseen.

– On vaikea kuulla äärimmäisistä kiusaamistapauksista, missä kiusattu tuntee, ettei ole enää mahdollisuuksia hyvään elämään. Näitä ajatuksia käsittelee paljon sisällään. Tämän opinnäytetyön tekeminen on ollut minulle mielenkiintoinen ja tärkeä matka. 

Soidinaho on hakenut näytelmälle rahoitusta ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, näytelmän on tarkoitus lähteä kiertämään Etelä-Pohjanmaalla ensi syksynä.