Sivu päivitetty 28.6.2018

Virheellisiä sähköpostiviestejä kevään yhteishaun opiskelijavalinnassa

Kevään yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset julkaistiin tänään 28.6. Osa tuloksista on julkaistu jo aiemmin, mikäli koulutuksen valintatilanne on ollut selvillä.

Hakijat näkevät oman valintatilanteensa Opintopolku-palvelusta, josta lähtee myös automaattinen viesti sähköpostiin, jos on tullut hyväksytyksi. Osalle liiketalouden, myyntityön ja liiketoiminnan logistiikan koulutuksien hakijoista lähti jo eilen virheellisesti automaattinen sähköpostiviesti Opintopolusta. 

Turun AMK julkaisi keskiviikkona 27.6. noin kello 9.00 myyntityön, liiketoiminnan logistiikan ja liiketalouden (päivätoteutus, Turku) koulutuksien valintojen tuloksia. Tulosten julkaisun jälkeen noin kello 11.00 valintatuloksissa havaittiin olevan virheitä, minkä vuoksi koulutusten valintatietojen julkaisu peruutettiin ja hakijat näkivät Opintopolussa tilanaan ”Kesken”.

Osa hakijoista oli ehtinyt saada järjestelmästä tiedon valintansa tuloksesta automaattisen sähköpostiviestin kautta. Virallista tuloskirjettä ei ollut lähetetty. Valintatuloksissa olleet virheet selvitettiin ja virhetilanne koski yhteensä 15 hakijaa, jotka olivat saaneet virheellisen tiedon opiskelupaikasta. Näistä hakijoista 11 ei ollut osallistunut valintakokeeseen, minkä vuoksi opiskelijavalinnan tulos muuttui hylätyksi. Neljän hakijan tilanne muuttui hyväksytystä varasijalle. Heille on ilmoitettu tilanteesta henkilökohtaisesti. Muiden liiketalouden, myyntityön ja liiketoiminnan logistiikan koulutusten hakijoiden tilanne ei muuttunut, ja heidän opiskelijavalinnan tuloksensa on tänään 28.6. nähtävillä Opintopolussa.

Lue lisää opiskelijavalinnan tuloksista: Kevään yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset julkaistu