Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 2.8.2022

Urheilu etusijalla kohti kansainvälistä uraa – Frans Salmi suoritti kaksoistutkintoa Saksassa

– Haluan ottaa kaiken hyödyn irti ja myös haastaa itseäni. Kansainvälistyminen on ollut aina läsnä urheilun kautta, joten siksi oli melko luonnollista lähteä suorittamaan kaksoistutkintoa Saksaan, sanoo Frans Salmi

Teksti: Siiri Welling
Kuva: Frans Salmi

Turkulainen Frans Salmi opiskelee viimeistä vuottaan liiketaloutta Turun ammattikorkeakoulussa. Suurin osa vuodesta on kulunut Saksassa kaksoistutkintoa suorittaessa. 

25-vuotiaan Salmen elämässä yksi tärkeimmistä asioista on urheilu, joka on määrittänyt hyvin pitkälti hänen tulevaisuuttaan. Hän on pienestä pojasta lähtien harrastanut aktiivisesti taekwondoa ja voittanutkin monia mestaruuksia. Vapaa-ajallaan hän on hyödyntänyt urheilutaustaansa ja toiminut yrittäjänä tehden kaupallista yhteistyötä ja sisällöntuotantoa eri yrityksille hyödyntäen esimerkiksi taekwondoa ja urheilullisuutta. 

– Urheilulukion jälkeen hain Turun kauppakorkeakouluun ja Turun ammattikorkeakouluun. Turun ammattikorkeakoulusta on hyvät mahdollisuudet hakeutua maisteriopintoihin valmistumisen jälkeen. Lisäksi täällä olisi ollut mahdollista upottaa urheilu omaan henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan, mutta päätin kuitenkin käyttää 30 opintopistettä opiskelemalla itselle hyödyllisiä kursseja. Joustavuus oli yksi painava syy siihen, miksi hain Turun ammattikorkeakouluun, selventää Salmi.

Salmi aloitti tradenomin opinnot Turun ammattikorkeakoulussa syksyllä 2019. Jo opintojen alussa hän kuuli mahdollisuudesta opiskella kaksi tutkintoa yhdellä kertaa. Ajatus jäi pyörimään takaraivoon. Opiskelujen aikana hän tutustui saksalaisiin vaihto-opiskelijoihin, joiden kanssa hän jutteli opiskelusta Saksassa. Lopulta päätös oli tehty: syksyllä 2021 Salmi suuntasi Saksan keskiosiin Ingolstadin kaupunkiin ja Technische Hochschule Ingolstadtiin. 

– Saksaan päätymiseen oli oikeastaan kolme syytä: Opiskelin ala- ja yläasteella paljon saksan kieltä ja osasin sitä hyvin. Mutta kun kieltä ei ole tarvinnut, se pääsi unohtumaan. Ajattelin opintojen saksassa parantavan kielitaitoa. Lisäksi Saksan sijainti keskellä Eurooppaa oli täydellinen sijainti urheilukisoja ajatellen. Monet kisoista ovat Euroopassa, eikä Saksasta ole kovin pitkä matka minnekään päin Eurooppaa. Kolmas syy on puhtaasti se, että Saksassa on hyviä kaksoistutkintovaihtoehtoja, kertaa Salmi syitä. 

Opiskelussa on ollut eroja

Opiskelu on ollut mielenkiintoista, mutta myös hieman turhauttavaa. Englanninkielisiä kursseja ei ollut tarjolla kovin montaa, eivätkä opintokokonaisuudet ole joustaneet aivan niin paljon kuin mihin Salmi on tottunut Turun ammattikorkeakoulussa. Ryhmätöitä on tehty samalla tavalla kuin Suomessakin. 

– Saksassa ei ole juuri ollut vapautta valita. Tietystä opintopaketista tulee ottaa tietty määrä kursseja, eikä niitä kursseja ole kovin montaa englanniksi. Siksi itsellänikin on muutamia sellaisia kursseja, jotka eivät kiinnostaneet niin kovasti. Aluksi kuvittelin, että olisin saanut vapaammin valita itseäni kiinnostavia kursseja, selventää Salmi. 

Myös koekäytännöt ovat hieman erilaisia. Saksassa on Salmen mukaan kolme tapaa suorittaa tenttejä: 90 minuutin kirjallinen koe, noin puolen tunnin suullinen koe tai sitten ns. seminaaripaperin tekeminen ja esitelmän pitäminen. Kirjallisessa kokeessa täydet pisteet ovat usein 90 pistettä, minkä vuoksi voisi ajatella, että yhdessä minuutissa tulee saada yksi piste. Seminaaripapereita vaativissa kursseissa taas osa kurssista menee muiden esitelmien kuuntelemiseen.  

Saksassa Salmen suuntautuminen on kasainvälinen johtaminen ja Suomessa Turun AMK:ssa taas markkinointi. Varsinaista vaihtarielämää Salmi ei ole ehtinyt viettää. Alkuviikon päivät ovat kuluneet luennoilla ja loppuviikon päivät hän on reissannut kisojen perässä tai lentänyt Suomeen tapaamaan perhettä ja ystäviä. 

Kansainvälinen ura edessä

Kansainvälistyminen ja opinnot ovat sopineet Salmelle hyvin, ja elokuussa hän suuntaa Ruotsiin. 

– Sain hyvän työpaikan yrityksestä, jossa tehdään töitä itselle rakkaan harrastuksen parissa. Työni on markkinointistrategiaa, mutta toimin myös urheiluseuran kilpajoukkueen päävalmentajana ja ohjaan harjoituksia ammattivalmentajana. Sain sovittua, että voin käyttää työtuntejani opinnäytetyöni tekemiseen ja työharjoittelun suorittamiseen. Tarkoitus on kuitenkin valmistua vielä tämän vuoden puolella, se on ykkösprioriteetti, sanoo Salmi. 

Opinnäytetyö tulee käsittelemään urheiluseuran jäsenhankintaa maksettua mainontaa apuna käyttäen. Tulevaisuudessa Salmi haluaisi vielä suorittaa maisterintutkinnon Suomessa.

– Mutta kaikki ovet ovat auki. Ruotsin työ markkinoinnin ja urheilun parissa on minulle unelmatyö, ja vieläpä kansainvälisessä ympäristössä. Vastaavan löytäminen Suomesta on haasteellista. Joskus voisi olla tietysti kiva tehdä töitä Suomen Olympiakomitean parissa, visioi Salmi. 

Vaihtoa ja kaksoistutkintoa hän suosittelee kaikille sellaisille, jotka nauttivat kansainvälisyydestä. 

– Mutta pitää olla valmis joustamaan omista toiveistaan ja tekemään töitä, tiivistää Salmi. 

Lue lisää kaksoistutkinnoista: Ensimmäiset kaksoistutkinto-opiskelijat Aalenista suorittivat tutkintonsa Turussa