Ou-nou opinnäyte
Kaikkiahan se melkein koskettaa. Pikkutunneilla ruutua tuijottavat lasittuneet silmät, kalenteriin punaisella ympyröidyt päivämäärät, joissa lukee palautus, deadline, esitarkastus ja niin edelleen. Opinnäyte, tuo valmistumista edeltävä via dolorosa.
Teksti: Tiina Paananen
”Tekoprosessi oli hirveä ja siitä jäi pysyvät traumat. Aihe ei kiinnostanut yhtään mutta paperit oli saatava ulos. Työstä ja opiskelusta johtuva burn out ei ainakaan helpottanut opparin synnytystä... Never again!!!” (vauva.fi)
Helpommallakin on menty. Viime viikolla uutiskynnyksen ylitti Satakunnan ammattikorkeakoulusta valmistuneen kuvataiteilijan työ, joka käsitteli salaliittoteorioita, vähintäänkin luovasti, ilman minkäänlaisia lähdeviitteitä tai -merkintöjä. Kohua seuranneessa keskustelussa havahduttiin pohtimaan ammattikorkeakoulujen opinnäytteitä ja niiden tarkoitusta. Mitä opinnäyte oikeastaan opettaa opiskelijalle?
− Vaikkapa tutkimukselliseen työskentelyyn liittyviä käytänteitä. Opinnäyte on osa opintoja, ei ainoastaan osaamisen näyttö, kertoo Ilona Tanskanen, suomen kielen ja viestinnän lehtori sekä opinnäytetyökoordinaattori.
Tanskasen mukaan oman taiteellisen työskentelyn sanallistaminen, jota opinnäytteessäkin harjoitellaan, on taiteilijalle varsin tarpeellinen taito.
− Taiteilijan on osattava puhua omasta työskentelystään, jotta löytää yhteistyökumppaneita ja rahoitusta. Lisäksi pitää osata antaa syötettä ammattilaisille, esimerkiksi mediatiedotteen muodossa, Tanskanen sanoo.
Samoilla linjoilla on valokuvan lehtori ja opinnäytetyöohjaaja Ismo Luukkonen. Taideakatemiassa kuvataiteen koulutusohjelmissa kirjallinen opinnäyte tehdään ennen taiteellista työtä. Työt täydentävät toisiaan.
− Opinnäyte on ajattelun kehittämistä. Ensin pohjustetaan omaa tekemistä ja saadaan lisää ymmärrystä. Visuaalisesti suuntautuneille kirjoittaminen on toisenlainen tapa käsitellä taiteellista työtä, Luukkonen jatkaa.
Näin meillä ja muualla
Lehtorit ovat harmissaan Kankaanpään taidekoulun opinnäytteen saamasta julkisuudesta.
− Hirveän surullista, että kun tehdään kuitenkin hyviä ja ansiokkaita töitä, niin nostetaan tikun nokkaan joku tämmöinen, Ilona Tanskanen ihmettelee.
”Googlailemallahan tuo lähinnä valmistui kirjoitellen erilaisia tulevaisuuden näkymiä ja ideoita erilaisten seurantajärjestelmien kehittymisestä. Kirjotin kyllä ihan itse.” (muropaketti.com)
Kankaanpään työtä seuranneissa nettikeskustelussa rinnastettiin AMK-tutkinto ja yliopistossa suoritettava kandidaatin tutkinto. Mikä on lopulta töiden ero, jos molemmissa tavoitellaan suurin piirtein samaa laajuutta?
− Ehkä malli työhön on haettu yliopistomaailmasta, mutta AMK:ssa on luotu opinnäytetyölle omanlaiset käytännöt. Tyypillisiä ovat erilaiset kehittämistehtävät. Lisäksi taidepuolella erona on taiteellinen ote, oma taiteentekemisen näkökulma. Työssä saattaa olla kaunokirjallisia elementtejä, jotka liitetään kuitenkin tutkimukselliseen viitekehykseen, Tanskanen luonnehtii.
Molemmilla tutkinnoilla saavutetaan jatko-opintokelpoisuus maisteriopintoihin. Kuvataiteen koulutuksessa, jonka opinnäytteitä Tanskanen ja Luukkonen luotsaavat, puhutaan oman äänen löytämisestä ja omasta tavasta kirjoittaa. Töissä voidaan pohtia esimerkiksi omaa paikkaa taidekentällä, omaa taiteilijuutta ja ote saattaa olla hyvinkin henkilökohtainen. Moni huolehtii itse taitosta ja kansitettu versio on enemmän valokuvakirjan kuin tutkielman kaltainen.
Roikkuvista töistä kärsii koko ruumis
”Pitäs ens viikolla olla opinnäytetyö valmis, enkä ole jaksanut tehdä. Mulla ei ole edes aihetta. Aikaa on ollu vuos tehä.” (pakkotoisto.com)
Kuinka usein työ jää tekemättä?
− En muista yhtään tapausta, jossa opinnot olisivat karahtaneet opinnäytteeseen, Tanskanen sanoo.
Yleensä kesken jääneen työn taustalla on muutakin keskeneräistä, opintojen viivästyminen pitkältä ajalta.
− Kun työn jättää roikkumaan ja opintoaika alkaa päättyä ja siellä on tekemättä monta tehtävää, niin siellä ne ongelmat alkavat kumuloitumaan, aikaa vähän, tehtäviä paljon, Ilona Tanskanen muotoilee.
Viivästymistä pyritään estämään aikataulutetulla ohjausprosessilla, joka sisältää yksilö- ja ryhmäohjausta sekä vertaistyöskentelyä. Vertaistyöskentelyssä kaksi opinnäytetyöntekijää jakaa prosessin tekemällä omia töitään rinnatusten. Palautetta ja kokemuksia vaihdetaan pitkin matkaa.
Oman työnsä kanssa tuskailevaa opiskelijaa ei hylätä.
− Ohjaajan tehtävä on ohjata niin pitkälle, että työ tulee hyväksytyksi. Prosessi jatkuu niin kauan, kun opiskelija jaksaa tehdä töitä. Kirjoittaminen on vaativaa, mutta se myös kivaa. Sitä ikään kuin odotetaan, että kirjoittaminen on helppoa. Se on vähän sama kuin odotetaan, että elämän pitäisi olla helppoa, mitä se aika harvoin on, mutta silti se voi olla mielekästä, antoisaa ja kivaa, Tanskanen sanoo.
”Tämän opparin kanssa minulla on ollut suunnitelma:
1) En kirjoita sitä, jos en pidä siitä.
2) Jos en pidä siitä, juon lasin viiniä, jolloin taas pidän siitä.
Kirjoitan vain hyvää tekstiä. En kirjoita, jos minusta tuntuu, että nyt kirjoitan lässyn plää plää tekstiä.” (lily.fi)
Kun reki on kiskottu kukkulan huipulle ja työ singottu Theseukseen, takki on tyhjä ja katto korkealla. Mitä tapahtuu tehdyille töille? Lukeeko niitä joku?
− Kyllä niitä ilmeisesti joku lukee, kun kohukin nousi, naurahtaa Luukkonen, ja kyllähän opinnäytetyöprosessiin kuuluu myös valmiiden töiden lukeminen.
Kuvataiteen puolella on suunnitteilla koota julkaisu helmistä vuosien varrelta. Tällä tavoin hyvät työt saadaan nostettua uudestaan näkyville. Matkalla kohti helmeksi kiteytyvää opinnäytettä, Tanskanen vinkkaa palastelemaan urakan pienempiin osiin.
− Peruna kerrallaan se perunateatterikin kuorittiin.