Jäniksen selässä kohti valmistumista
Sohva, jänis ja loputon luovuus. Nämä kaikki nähdään Teatteri Akselin lavalla, kun Aleksi Kumpula ohjaa näyttämösovituksen Arto Paasilinnan klassikkoromaanista Jäniksen vuosi. Teatterivelho Kristian Smedsin dramatisoiman teoksen ohjaus on samalla Kumpulan taiteellinen opinnäytetyö.
Teksti: Matti Koivisto
Näytelmän promokuva: Henri Särkkä
Jäniksen vuosi on monen mielestä jo osa suomalaista kansanperintöä. Romaani ja elokuva ovat saavuttaneet kulttimainetta, mikä luo osaltaan painetta ohjaajan suuntaan.
”Tekstiä haluaa kunnioittaa sitä työstäessä, mutta samalla haluaa tuoda esille omaa luovuuttaan ja näkökulmaa. Tekstissä yhdistyvät suomalaisen historian kaksi aikakautta, Paasilinnan melankolia ja Smedsin hieman absurdi lähestymistapa. Nyt sitä ohjatessa minun pitäisi tuoda siihen tämän aikakauden henki”, teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelija Aleksi Kumpula pohtii.
Ympäristö muuttuu, tarina pysyy
Paasilinnan alkuperäisteos on jo yli 40 vuoden ikäinen, mutta sitä versioidaan yhä teatterilavoilla ympäri maan. Aleksi näkee tarinan samaistuttavuuden syynä suosioon: tyytymättömyys, muualle kaipuu ja uudelleen aloittamisen mahdottomuus ravistelevat suomalaista tänäkin päivänä.
”Nämä teemat ovat juurtuneet suomalaiseen mielenmaisemaan ja ovat olleet läsnä kautta aikojen. En usko, että asia tulee muuttumaan lähitulevaisuudessa. Tarina tulee kestämään ja pysymään samana, mutta vain sen ympäristö muuttuu aikakausien mukana.”
Kansallista mielenmaisemaa ilmentää parhaiten teoksen päähahmo Vatanen. Hän on stereotyyppisen perinteinen suomalainen mies, joka on tyytymätön niin itseensä kuin myös nykyiseen elämäntilanteeseensa.
”Uskon, että jokaisella on ollut samanlaisia tuntemuksia. Itselleni samaistuminen Vataseen on ollut todella helppoa, sillä olen viime aikoina kamppaillut tyytymättömyyden tunteen kanssa paljon ja tämän tekstin kanssa työskentely on ollut jollain tavalla terapeuttista”, Aleksi kertoo.
Luovuus lujilla
Suurin osa harjoituksista on pidetty koulun tiloissa, sillä työryhmä pääsi teatterin tiloihin vasta harjoituskauden loppupuolella. Rajalliset resurssit ja pieni tila asettavat omat haasteensa näytelmän toteutukseen.
”Luovuus laitetaan lujille, kun lavastuksena on pelkkä sohva.”
”Haluan tietenkin kunnioittaa Smedsin näkemystä Paasilinnan tekstistä, joten olen joutunut miettimään, kuinka paljon voin muuttaa ja soveltaa tekstiä itselle sopivaksi.”
”Henkilökohtaisesti suurin onnistumisen tunne tuli, kun ensimmäistä kertaa teimme läpimenon teatterin tiloissa valojen ja äänien kanssa. Oli upeaa nähdä, miten hyvin näyttelijät tekivät työnsä ja eläytyivät rooleihinsa. Pakko sanoa, että en olisi voinut toivoa parempia näyttelijöitä”, Aleksi korostaa.
Neljä vuotta silmänräpäyksessä
Aleksin opiskelutaival alkaa olla paketissa. Jäniksen vuosi –karonkan jälkeen on aika syventyä opinnäytetyön kirjallisen osan pariin, ja valmistuminen on näillä näkymin edessä syksyllä. Mitä vuosista Taideakatemiassa jäi käteen?
”Muistan selvästi ensimmäisen päiväni tässä koulussa, sen jännityksen ja innostuksen. Silti aika sen ja tämän päivän välissä, on mennyt silmänräpäyksessä”, Aleksi pohtii.
”Koulusta päällimmäisenä jäävät mieleen ihmiset. Vietimme vuosikurssini kanssa ensimmäiset vuodet todella tiiviisti yhdessä. Voin hyvillä mielin sanoa, että jokainen heistä on minulle ystävä. Vaikka valmistumisen jälkeen ihmiset lähtevät ympäri maailmaa, olen saanut ystäviä ja ihmissuhteita, jotka kestävät koko loppuelämän ajan.”