Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 18.5.2016
Emerita Raija Tuohi

Opettajuudesta ja matematiikasta

Raija Tuohi halusi pikkutyttönä kampaajaksi. Satojen, ellei tuhansien insinööriopiskelijoiden onneksi, hän päätyi kuitenkin opiskelemaan matematiikkaa ja ryhtyi opettamaan. Hän väitteli alle 30-vuotiaana ja teki pitkään pätkätöitä ennen kuin ura urkeni 1970-luvun lopussa Turun AMK:ssa.

Kuvassa:
Pyöräilevä eläkeläinen, emerita Raija Tuohi oli mukana ICT-Cityn (silloisen ICT-talon) suunnittelussa. ICT-City valmistui 2006 ja nyt hän pyöräilee sinne opettamaan silloin tällöin.

Teksti ja kuva: Anne Lehikoinen

Raija Tuohi on pidetty opettaja. Hän jäi juuri eläkkeelle, mutta jatkaa mielellään opettamista, ainakin silloin tällöin. Eläkepäivät ja emeritana toimiminen ovat vielä melko uutta. Hän aloitti työnsä AMK:ssa syyskuun alussa 1979. Niin, laskepa itse kuinka pitkä aika siitä on?

– Opettaminen on minusta kiinnostavaa, ja aina olen tullut mielelläni töihin, sanoo Emeraijamme.

Matematiikka ei ole ihan sitä helpointa omaksuttavaa, eikä aina innostavintakaan. Raija Tuohella on taito selittää vaikeatkin asiat siten, että niistä saa tolkkua, kertovat opiskelijat. Häntä pyydetäänkin edelleen opetustöihin, mutta myös mukaan ammattikorkeakoulun laatutyöhön.

Turun AMK on juuri saanut Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvin) toteuttamassa auditoinnissa laatuleiman, joka on voimassa vuoden 2022 kevääseen saakka. Auditoinnin läpäiseminen on korkeakoululle tärkeä saavutus.

Laatutyö on jatkuvaa ja laaturyhmän työlistalla on mm. prosessikartan karsiminen ja sisäisen auditoinnin kehittäminen. Näissä tehtävissä Raija Tuohi on mukana emeritana.

Tasavallan presidentiltä kunniamerkki vuonna 2015

”Yliopettaja Raija Tuohi on tehnyt valtakunnallisesti merkittävää tutkimusta matematiikan opetuksesta, hänellä on julkaisutoimintaa ja hän on esiintynyt kansallisilla ja kansainvälisillä foorumeilla. Hänen roolinsa on myös ollut merkittävä AMK:n laadunvarmistuksen kehittämisessä”, luki huomionosoituksessa.

Raija sai viime vuonna Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin. Juhla oli arvokas ja siellä iloittiin monen opettajakollegan kanssa siitä, että pitkää uraa ja saavutuksia arvostettiin.

Raija Tuohi on viimeksi opettanut Liiketalous, ICT ja kemiantekniikka (LIKe)-koulutusohjelman opiskelijoita. Tietotekniikan opiskelijat innostuvat matikasta viimeistään siinä vaiheessa, kun he huomaavat matematiikan tärkeyden pelien kehittelyssä ja tiedon salauksessa, kertoo yliopettaja tyytyväisenä.

Kysymykseen miten tämän päivän nuoret selviävät matematiikan krumeluureista, tulee kohteliaan kiertelevä vastaus:

– Laskurutiini on nykyään heikompi. Aikaisemmin kaikki osasivat kertotaulun ulkoa, mutta nyt voidaan joutua hakemaan apua laskimesta. Sehän vain hidastaa laskemista, pahoittelee ongelmanratkaisusta nautiskeleva Raija.

Pedagogiikka kiehtoo

– Kävin heti nuorena kesäkursseja pedagogiikassa ja hankin myös ohjaavan opettajan pätevyyden. Myöhemmin olenkin ohjannut kymmeniä eri alojen opettajia peda-opinnoissa. Opettajuus on kaikilla samanlaista, opiskelijan kohtaamista.  Voisin sanoa, että olen tutustunut opettamiseen ihan sirkusta ja hammaslääketiedettä myöden, naurahtaa Raija.

Omalla alallasi on kuitenkin erityisyytensä; loogista ajattelua ei varmaankaan ole helppo ”siirtää”?

– Opiskelijoista ja heidän oppimisestaan pitää aina olla kiinnostunut. Opiskelijoita pitää kannustaa ja heitä täytyy innostaa perehtymään asioihin ja tekemään itsenäisiä harjoituksia. Siitä se lähtee.

Suomessa pitääkin kiinnittää huomiota siihen, että peruskouluissa on pätevät matikan opettajat. Luonnontieteet ja matemaattiset osaajat ovat tulevaisuudellemme tärkeitä, muistuttaa Raija Tuohi.