”Kyllä se siitä” evästää alumni Katja Kettu
Kirjailija, animaattori, dokumentaristi ja niin edelleen. Taideakatemian Valmis!-juhlissa puhunut Katja Kettu on elävä esimerkki monipuolisesta kulttuurityöläisestä, joka on sitkeästi uskonut omaan juttuunsa. Se on kannattanut.
Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian Valmis!-juhlassa puhujapöntöstä lähtivät aavistuksen lakoniset mutta hyvin lempeät terveiset valmistuville. ”Kyllä se siitä” sanoisi Katja Kettu myös sille nuorelle naiselle, joka 90-luvun lopussa muutti Rovaniemeltä Turkuun opiskelemaan animaatiota.
– Tulevaisuus oli niin avoin. Sitä tietysti mietti, että pystyykö koulun jälkeen elättämään itsensä. Se on mahdollista animaatiolla ja kirjallisuudella, mutta se vaatii pitkäjänteistä työskentelyä. Ilmaiseksi ei tule mitään, eikä kukaan tule kotoa hakemaan. Tai no joskus tulee, mutta harvemmin, Kettu naurahtaa.
Ketun puurtaminen on palkittu. Esimerkiksi Kätilö-romaanin käännösoikeudet on myyty jo 19 maahan, ja Suomessa kirjan myyntiluvut ovat jo 100 000 paremmalla puolella. Elokuvaksikin taipunut teos on hyvä näyte Ketun kyvystä luoda vahvoja visuaalisia kohtauksia. Lukion kuvataidelinjalla opiskellut Kettu haki aikanaan Taideakatemiaan, koska halusi yhdistää kuvataiteen, elokuvakerronnan ja kirjoittamisen.
– Uudestaan ja uudestaan huomaa minkälainen etulyöntiasema minulla on verrattuna niihin kirjailijoihin, joilla ei ole visuaalisen alan koulutusta. Se antaa paljon eväitä dramaturgian ja kohtausten luomiseen. Usein suomalainen kirjallisuus on aika kielipohjaista. Luulen, että kansainvälisen riman ylittämiseen on auttanut todella paljon se, että olen opiskellut animaatiota.
Mainosten ja musiikkivideoiden päälle ei kannata sylkeä
Taiteilijan tie on usein pitkä ja kivinen. Kulttuurialan koulutuksesta puhuttaessa herää monesti jopa kysymys miksi. Miksi alalle kannattaa ryhtyä ja miksi sinne kannattaa kouluttaa? Ketun mukaan Suomessa on päässyt unohtumaan, että pienen kansakuntamme taloudellisessa menestyksessä ja maamme erottautumisessa juuri koulutuksella on ollut keskeinen rooli.
– Taloudellinen menestys ei saisi olla ainut mittari, vaan kulttuurilla on itsenään arvoa. Kirjoitan nykyään paljon vähemmistökulttuureista, joilla ei ole mahdollisuutta kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Itsensä tuntemisella ja eteenpäin viemisellä on kulttuurillisesta näkökulmasta sellaista arvoa, jota ei voi taloudellisesti aina mitata. Sen takia on tärkeää, että meillä on korkeatasoisia taidekouluja, mitä Taideakatemiakin on, jotka edesauttavat tässä prosessissa.
Nykyajan työelämässä monet kulttuurialan oppilaitoksissa elimellisesti läsnä olevat taidot, kuten luovuus ja ihmistuntemus, ovat tärkeitä. Eikö kulttuurin tekijöiden osaamista arvosteta, vai eivätkö he vain osaa pitää meteliä itsestään oikealla tavalla?
– Minulle proaminen on ollut aina melko vierasta. Ihmiset tekevät valintoja. Tehdään mainoksia, tehdään musiikkivideoita ja sitten niillä rahoitetaan omia taiteellisia projekteja. Sellaisen hyväksyminen ja ymmärtäminen on tärkeää.
Kettu sanoo, että hänellä ei ollut valmistuttuaan mitään käsitystä siitä, miten pitchata itseään.
– On tärkeää, että oppii puhumaan omasta työstään. Vaatimattomuus ei auta. Minultakin se on vaatinut esiintymisen opettelua, ja sitä että pystyy kertomaan omasta jutustaan ihmisille, joilla ei ole siitä mitään taiteellista näkemystä.
Ihmisarvon puolustajalle riittää töitä
Suomessa on viime aikoina ryöpsähtynyt ilmoille useampia keskusteluja, joissa on pohdittu sitä, kuka on pätevä kommentoimaan esimerkiksi vallitsevaa poliittista eetosta. Laura Lindstetin Finlandia-palkintopuhe ja säveltäjä Kalevi Ahon painokas puheenvuoro saivat kumpainenkin osakseen arvostelua. Yritetäänkö taiteilijoita suitsia pysymään karsinassaan?
– Taiteilijan rooli on juuri se, minkä hän haluaa ottaa. Yhteiskunta ei saa määritellä sitä, mikä on taiteilijan rooli tai mikä on taiteen tehtävä, sanoo Kettu painokkaasti.
Ketusta koko keskustelu on naurettavaa ja jopa vaarallista. Hänen mukaansa juuri taitelijat ovat kautta aikain olleet sellaisia tekijöitä, jotka voivat puolustaa vähempiarvoisia ja ihmisoikeuksia.
– Puhe taiteilijan paikasta on aika vaarallista. Jos mietitään Venäjää, niin esimerkiksi viime syksynä Helsingin kirjamessuilla näki, että heidän viralliseen delegaatioonsa kuuluneiden kirjailijoiden puhe oli hyvin varovaista ja heidät oli valjastettu selvästi myötäelämään Venäjän valtapolitiikkaa. Jos meillä on varaa valittaa Venäjän ihmisoikeus- ja sananvapaustilanteesta, niin on aika erikoista, että siihen puututaan myös Suomessa.
Omissa teoksissaan Kettu pyrkii kysymään peruskysymyksiä. Kuinka paljon ihminen on vastuussa omasta elämästään? Kuinka paljon voi vaikuttaa omilla valinnoillaan?
– On hämmentävää, että osalle kansasta näyttää hämärtyneen se, että ihmisarvoa ei voi ottaa pois. Oikeastaan kaikki teokseni kertovat siitä, miten helposti alamme nähdä jonkun osan kansasta toiseutena.