Sivu päivitetty 30.8.2018

Lähtöselvitys hyvään kuntoon fysioterapiaopiskelijoiden avustuksella

Liikunta, arjen aktiivisuus ja terveelliset ruokailutottumukset ovat kolme jokaisen hyvinvointia koskettavaa asiaa. Niistä muistuttaminen tapahtuu hyväntuulisella ja rennolla otteella, kun asialla on Matkalla hyvään kuntoon –rekkakiertue ja joukko energisiä fysioterapiaopiskelijoita.

Teksti ja kuvat: Sanni Immonen

Turun yliopistollisen keskussairaalan Tyksin pihaan on pysäköity rekka, jonka oviaukko täyttyy vilkkaasta meno- ja tuloliikenteestä. Sisältä paljastuu tila, jota ei heti uskoisi ajoneuvoksi. Kyse on Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelman rekkakiertueesta, jossa kampanjoidaan työyhteisöjen hyvinvoinnin ja tuloksellisuuden edistämiseksi. Tällä kertaa koko Tyksin henkilöstö pääsee osallistumaan Kehon kuntoindeksi –testeihin. Tulokset kertovat fyysisestä kunnosta ja sen yhteydestä työkykyyn.

Kiertue kantaa nimeä Matkalla hyvään kuntoon ja paikan päällä on mahdollisuus tehdä oma henkilökohtainen lähtöselvitys, arkivaatteissa ja rasittumatta. Mukaan mittauksiin voi mennä juuri sellaisena kuin on.

matkalla hyvaan kuntoon 1.jpg

Fysioterapiaopiskelijat testauksia tekemässä

Sisällä rekassa Turun AMK:n fysioterapiaopiskelijat vastaanottavat Tyksin henkilökuntaa palvelualttiilla otteella. Tulijoita ilmaantuu paikalle taajaan tahtiin, mutta vuoronumerointi ehkäisee ruuhkan muodostumista. Jouhevaksi suunniteltu palvelu kielii ohjelman pitkistä perinteistä. KKI-ohjelman kenttäpäällikkö Sari Kivimäen mukaan tukea ja kannustusta arjen aktiivisuuteen ja terveellisempään elämään on tarjottu jo 20 vuoden ajan. Aikaisemmin Suomi mies seikkailee ja viime vuosina Matkalla hyvään kuntoon -kampanjoiden aikana rekassa on mitattu runsas 70 000 kävijää.

Rekassa on helposti lähestyttävät pisteet kolmenlaiseen kuntotestaukseen. Opiskelijat suorittavat asiakkaille puristusvoiman, kehonkoostumuksen sekä kestävyyskunnon mittauksen. Kuntorekasta poistuessa mukaan annetaan yhteenveto omista mittaustuloksista ja ohjeistus sen tulkitsemiseen sekä vinkkejä käytännön elämään. Ulkopuolella on mahdollisuus osallistua yhteiseen palauteluentoon aiheesta.

Tulevan fysioterapeutin näkökulmasta kokemus on arvokas. Samalla kun opiskelijat pääsevät näkemään alan verkostotoimintaa läheltä, ovat mittaukset hyvää harjoitusta asiakkaan kohtaamiselle. Jokaisen asiakkaan kohdalla palvelutilanne on ainutlaatuinen. Lisäksi mittaukset osoittavat käytännössä, miten yksinkertaisilla ja helpoilla keinoilla hyvinvointia voidaan arvioida.

— Fysioterapiaopiskelijat ansaitsevat suurkiitoksen panoksestaan päivään, testaus oli sujuvaa ja asiakaslähtöistä, kiittää Kivimäki.

Huomio elämäntapoihin

Tarkoitus on kannustaa arjen aktiivisuuteen ja terveellisiin ravitsemustottumuksiin nimenomaan terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien kohdalla, heidän itsensä hyväksi. Kiertue koskettaa 7 eri sairaanhoitopiiriä ja muita työyhteisöjä sekä laajaa yhteistyöverkostoa. Mukana Tyksin päivää järjestämässä KKI:n kanssa olivat Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, SHP:n työhyvinvointi ja VESOTE-elintapakärkihanke. Tapahtumassa olivat mukana myös Tules-tietokeskus ja paikallinen sydänyhdistys. KKI toimii laajassa verkostossa, jossa kaikkien yhteisenä tavoitteena on innostaa ihmisiä liikunnan ilon löytämiseen ja omien elämäntapojen pohtimiseen.

Terveelliset elämäntavat ovat tavoiteltava asia ja joskus huomio niihin kiinnittyy parhaiten numeroiden osoittaman totisen totuuden avulla. Tieto oman kunnon lähtötasosta voi olla ratkaiseva tekijä ensimmäisen askeleen ottamiseksi. Kehon kuntoindeksi -testit ovat siihen hyvä keino, sillä ne sopivat kaikille. Testirekka päätti tämänkertaisen kiertueensa Tyksille, mutta toivottaa jatkossa mukaan matkalle kohti hyvää kuntoa.  

matkalla hyvaan kuntoon 3.jpg