Insinööriksi Suomeen
Hankkeessa konseptoidaan yhdessä työelämätoimijoiden kanssa uudenlainen opintopolku ja toimintamalli insinöörien osaamisen päivittämiseksi. Tavoitteena on hyödyntää korkeakoulutettujen maahanmuuttajien jo olemassa oleva osaaminen, rakentaa osaamisen päivittämiseen uusi toimintakonsepti sekä saada siten kasvumuutosaloille lisää työvoimaa. Tavoitteena ei siis ole suorittaa päällekkäisiä tutkintoja jo olemassa olevan tutkinnon lisäksi, vaan hankkia todennettavaa täsmäosaamista opiskelijan ja työelämän tarpeisiin perustuen.
Maahanmuuttajataustaisille potentiaalisille työntekijöille ei ole ollut tarjolla selvää opintoväylää, joka tarjoaisi heille tiedon suomalaisesta työelämästä ja kielestä ammatillisten opintojen lisäksi. Hankkeessa suunnitellaan ja konseptoidaan opintopolku, jossa yhdistyvät valmentava koulutus sekä muunto- ja lisäkoulutus.
Uudessa opintopolussa opiskelijat ohjataan valmentavan koulutuksen jälkeen suoraan ammatillisten opintojen pariin. Opintopolun ja toimintamallin kehitystyö sisältää suunnittelu- ja konseptointivaiheen sekä pilotointivaiheen, jonka perusteella mallia testataan ja kehitetään edelleen. Oleellista on kehittää toimintamallin lisäksi yhteistyössä opettajien kanssa pedagogisia hybridiopetusratkaisuja, joissa korostuvat autenttiset oppimisympäristöt työssä sekä digitaalisuutta hyödyntävät ratkaisut.
Hankkeen tuloksena syntyy uusi konseptoitu opintopolku maahanmuuttajataustaisille, ulkomailla koulutuksensa suorittaneille insinööreille ja muille korkeakoulutetuille. Opintopolun avulla nopeutetaan pääsyä työelämään tai mahdollisesti kasvatetaan mahdollisuuksia hakea jatkotutkintoon