Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 28.4.2021
Väylä

Väylä

Väylä-hankkeella pyritään parantamaan Salon alueen heikossa työmarkkinatilanteessa olevien työnhakija-asiakkaiden, erityisesti nuorten työllistymistä avoimille työmarkkinoille. 

Taustalla on koronaepidemian aiheuttamat häiriöt Suomen työmarkkinoille. Häiriöt näkyvät Salossa lisääntyneenä työttömyytenä, 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden työttömien lisääntymisenä, lomautuksina, yritysten epävarmuutena rekrytoinneissa ja nuorten siirtymisessä työmarkkinoille koulutusten jälkeen.

Hankkeen tavoitteena on luoda kolme uutta toimintamallia, väylää, kohderyhmän työllistymisen edistämiseksi vaikeassa työmarkkinatilanteessa, jonka koronaepidemia on aiheuttanut. Väylät tukevat Salon kuntakokeilun toteuttamista palvelukenttää täydentäen.
Osatavoitteet/toimintakokonaisuudet ovat Osaamo-toimintamallin luominen erityisesti nuorille työnhakijoille, Työllistämö-toimintamallin luominen avoimille työmarkkinoille, koulutukseen ja yrittäjyyteen ohjautumiseen sekä Innostamo-toimintamallin kehittäminen.