
Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto, kliininen asiantuntija: bioanalytiikka
Kliininen asiantuntija: bioanalytiikka -koulutuksessa laajennat ja syvennät erityistason osaamistasi. Koulutuksesta valmistunut kliininen asiantuntija tunnistaa asiakkaan laboratoriopalvelutarpeet, suunnittelee ja uudistaa laadukkaita laboratoriopalveluita, jotka edistävät hyvää asiakas- ja potilaskokemusta kustannustehokkaasti ja turvallisesti. Hän tekee aloitteita uusista, näyttöön perustuvista laboratoriomenetelmistä sekä suunnittelee ja toteuttaa niitä moniammatillisessa yhteistyössä. Kliininen asiantuntija on mukana asiantuntijana päätettäessä uusista hankinnoista ja kehittämiskohteista.
Kliinisen asiantuntijuuden koulutus on osa Turun AMK:n Master Schoolia ja sen Professional Excellence -polkua. Koulutus johtaa Master-tutkintoon eli ylempään AMK-tutkintoon, joka vastaa osaamistasoltaan yliopistossa suoritettavaa maisteritutkintoa ja antaa saman pätevyyden esimerkiksi julkiseen virkaan.
Koulutus on tarkoitettu ammattilaiselle, joka on suorittanut Suomessa tai ulkomailla soveltuvan alan korkeakoulutukinnon tai Suomessa soveltuvan alan opistoasteen tutkinnon. Lisäksi hakijalta edellytetään kahden vuoden työkokemusta alalta. (Katso tarkemmat tiedot pohjakoulutusvaatimuksista ja hakukelpoisuudesta Opintopolusta.)
Master School tarjoaa joustavat opiskelumahdollisuudet moniammatillisessa yhteisössä
Turun AMK:n Master Schoolissa opiskelet ylemmän korkeakoulututkinnon joustavasti työn ohessa, mistä päin Suomea tahansa. Opiskelu on käytännönläheistä ja perinteistä luentopainotteista opiskelua on vähän. Oppiminen tapahtuu erilaisten oppimis- ja kehittämistehtävien kautta. Lähiopetusta on keskimäärin kerran kuukaudessa yhden tai kahden päivän jaksoina. Henkilökohtaisten opintojaksovalintojen myötä lähipäiviä voi olla enemmänkin. Lähiopetus muodostuu ohjauksesta, opintojaksoihin orientoivista asiantuntijaluennoista ja seminaarityöskentelystä. Lähiopetuksen lisäksi opiskelu koostuu verkko-opinnoista ja itsenäisestä työskentelystä.
Moniammatillisuus näkyy vahvasti sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa. Opiskelu tapahtuu moniammatillisessa ryhmässä, joka koostuu eri sosiaali- ja terveysalan osa-alueiden ammattilaisista. Turun AMK:n Master Schoolin opiskelijana verkostoidut myös muiden alojen asiantuntijoiden kanssa. Master School kokoaa yhteen tekniikan, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä kulttuurialan YAMK-opiskelijat. Lisäksi saat käyttöösi Turun AMK:n kansainvälisen maisteritason korkeakouluverkoston, joka mahdollistaa kansainvälistymisen opintojen aikana.
Syvennä asiantuntijuuttasi bioanalytiikan alalla
Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto on laajuudetaan 90 opintopistettä ja koulutuksen suunniteltu kesto on 2 vuotta. Tutkinto muodostuu ydinosaamisesta (40 op), laajentavasta osaamisesta (20 op) ja opinnäytetyöstä (30 op).
Ydinosaaminen koostuu bioanalytiikan ja kliinisen asiantuntijuuden syventävistä opinnoista sekä kaikille Master-koulutuksille yhteisistä Tulevaisuuden tekijät -opintojaksoista, joissa perehdytään tulevaisuustietoisuuteen ja ennakointiin sekä tutkimusmenetelmiin. Laajentava osaaminen muodostuu vapaasti valittavista opinnoista, joilla voit laajentaa osaamistasi sisällyttämällä opintoja omasta tai muista koulutuksista tai muiden korkeakoulujen tarjonnasta.
Keskeinen osa Master-opintoja on opinnäytetyö, joka toteutetaan kehittämisprojektina esimerkiksi omalle työpaikalle. Opiskelijana toimit kehittämishankkeen projektipäällikkönä, tiiviissä yhteistyössä opettajatuutorin ja työelämämentorin kanssa. Sekä opinnäytetyöstä että muista oppimistehtävistä on hyötyä myös työnantajalle, sillä oppimistehtävät voidaan soveltaa oman työn ja työpaikan kehittämiseen.
Sinä luot tulevaisuutta: Master Schoolista valmistuu työelämän kehittäjiä ja uudistajia
Turun AMK:n Master Schoolista valmistuttuasi olet kehittänyt työelämää opinnäytetyösi avulla, laajentanut verkostojasi niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ja saanut työkalut omalla työuralla etenemiseen sekä oman asiantuntijuuden kehittämiseen.
Sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkinnon suorittanut voi toimia erilaisissa kansallisissa tai kansainvälisissä asiantuntija-, kehittämis- ja sekä opetustehtävissä. Työtehtäviä voivat olla erilaiset vaativat asiantuntija- ja kehittämistehtävät sosiaali- ja terveysalan yksityisellä ja julkisella sektorilla tai järjestöissä. Tutkinto antaa mahdollisuuden toimia myös opetustehtävissä sosiaali- ja terveysalalla, mikäli suorittaa pedagogiset opinnot. Lue lisää: Koulutuksella vastataan työelämän vaatimuksiin
Voit hakeutua opiskelemaan myös avoimen AMK:n väylän kautta suorittamalla ensin opintoja avoimessa ammattikorkeakoulussa.
Avoimen AMK:n polkuopinnoissa opiskelet ensimmäisen vuoden opinnot yhdessä tutkinto-opiskelijaryhmän kanssa. Kun olet suorittanut riittävän määrän opintopisteitä polkuopinnoissa, voit hakea tutkinto-opiskelijaksi avoimen AMK:n väylähaussa ja jatkaa opintojasi keskeytyksettä saman ryhmän kanssa. Opiskelu avoimessa AMK:ssa on maksullista.
Seuraava haku koulutuksen polkuopintoihin on
- kesän polkuopintohaku 25.7. - 5.8.2022 klo 15.00 (opinnot alkavat syksyllä 2022)
Polkuopintoihin haetaan Opintopolussa. Opintopolusta löydät mm. lisätietoa polkuopintojen sisällöstä sekä hakulomakkeen.
Polkuopintojen hakijoilta, joiden äidinkieli ja koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi, edellytetään todistusta kielitaidosta. Voit osoittaa kielitaitosi osallistumalla avoimen AMK:n suomen kielen näyttökokeeseen. Näyttökoe järjestetään 3.6. ja ilmoittautuminen päättyy 31.5.
Voit hakea koulutukseen korkeakoulujen yhteishaussa. Seuraava yhteishaku koulutukseen on:
- kevään yhteishaku 16. - 30.3.2022 (opinnot alkavat syksyllä 2022)
Hakeminen tapahtuu Opintopolussa. Opintopolusta löydät mm. tarkempaa tietoa koulutuksesta sekä hakulomakkeen.
Yhteishaussa opiskelijat valitaan todistusvalinnan tai valintakokeen perusteella. Opiskelijavalinnat -sivulta löydät lisätietoa valintatavoista.