Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 18.8.2020

RAKSER-hankkeessa otetaan rakentamisen laatuasiat haltuun

RAKSER − Rakentamisen laatusertifikaatti -hankkeessa pyritään vahvistamaan rakennustekniikan insinööriopiskelijoiden tietotasoa rakentamisen laadusta.

Teksti: Mari Loikkanen

Syksyllä käynnistyvän RAKSER-hankkeen tavoitteena on kehittää ”laatupassi” tai muu sertifikaatti, jolla opiskelija voisi osoittaa hallitsevansa laatuasiat.

−    Opiskelijat saavat kyllä kursseilta teoriatiedot laadusta, mutta kun he menevät harjoitteluun ja työelämään, voi tulla palautetta, että laatuasiat eivät toteudukaan toivotun mukaisesti, kertoo rakennustekniikan koulutus- ja tutkimuspäällikkö Esa Leinonen.  

Hankkeen avulla halutaan edistää teorian ja käytännön tekemisen korrelaatiota. 

RAKSER on vuoden kestoinen pilottihanke, joka on saanut Rakennustuotteiden Laatu Säätiöltä 30 000 euron rahoituksen.

Opiskelijoille käytännön osaamista laadusta

Rakennustekniikan kolmannen vuosikurssin insinööriopiskelijat suorittavat laadunhallinnan opintojakson syksyllä ja jatkoksi työpaikkaopinnot kevätlukukaudella, jonka jälkeen he siirtyvät kesätöihin. Käytännön työelämässä ollaan vuoden aikana siis yhteensä noin kahdeksan kuukautta.

Hankkeen aikana opiskelijoille annetaan ylimääräisiä tehtäviä laatuun liittyen ja seurataan, miten opittu tieto realisoituu käytännössä. Samalla kerätään palautetta työmaalta, jotta voidaan löytää laadun tekemisen kipupisteitä.

−    Haluamme kuulla, miten opiskelijat suoriutuvat ja mitä hyötyä urakoitsijat saavat tästä, Leinonen sanoo.

Kun oleelliset rakentamisen laatukompetenssit, työelämävaatimukset ja laadun mittarit tunnistetaan, Turun AMK kehittää opetusmenetelmiä siten, että saadaan entistä parempia rakennusalan ammattilaisia työelämään. Hankkeessa kehiteltävä sertifikaatti tai ”laatupassi” kertoisi siitä, että opiskelija on saanut tietyn tietotason ja hallitsee asiat myös käytännöntasolla.

−    RAKSERin tavoitteena on luoda mekanismi, jolla voidaan varmistaa, että teoria ja käytäntö korreloivat. ”Passi” olisi osoitus asiantuntijuudesta, Leinonen kuvailee.

Hankkeeseen osallistuu Rakennetun ympäristön tutkimusryhmä.

Pilottihankkeelle suunnitellaan jo nyt jatkoa. Leinosen mukaan hanketta voidaan jatkossa laajentaa esimerkiksi rakennusmestarikoulutukseen tai aikuisten monimuoto-opintoihin. 

 

Tutustu alan koulutuksiin:

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka

Rakennustekniikan monimuotokoulutus

Rakennusmestari

Rakentamisen YAMK-tutkinto