
Tekstiilivirrat Suomessa
Hankkeessa päivitettiin vuoden 2012 tekstiilivirtatiedot. Tekstiilien tuotannon, tuonnin ja viennin arvioinnissa käytettiin tilastotietoja. Tekstiiliketjun toimijoilta koottiin kyselyillä ja haastatteluilla tietoa kuluttajien käytöstä poistamien tekstiilien keräysmääristä ja siitä, mitä tekstiileille keräyksen jälkeen tapahtuu. Myös kauppojen, pesuloiden, yritysten ja vastaavien tekstiilipoistot pyrittiin kartoittamaan.
Ajankohtaisen tiedon tarve tekstiilivirroista korostuu tekstiilijärjestelmään kohdistuvien strategioiden ja politiikkaohjelmien myötä, joilla tekstiiliketjun toimintaa pyritään ohjaamaan kestävämmälle pohjalle.
Toimenpiteitä tarvitaan koko tekstiilien arvoketjussa ja tällöin on tärkeää, että toimenpiteet suunnitellaan mahdollisimman ajantasaisen tiedon perusteella. EU:ssa on valmisteilla tekstiilistrategia, jonka jalkauttamiseksi suunniteltavien toimenpiteiden taustalle tarvitaan perustietoa tekstiilivirtojen nykyisistä volyymeistä, niiden jakautumisesta eri toimijoille ja erilaisiin käyttö- ja jätehuoltoratkaisuihin. Lisäksi tekstiilivirtojen kokonaiskuva auttaa arvioimaan kohtia joihin muutoksia tarvittaisiin.
Suomenkielinen tiivistelmä tekstiilivirtaselvityksestä
Ruotsinkielinen tiivistelmä tekstiilivirtaselvityksestä
Katso tallenne tekstiilivirtaselvityksen julkistustilaisuudesta