Puheista tekoihin ympäristön hyväksi: kiertotalouden asiantuntijaksi Turun AMK:n Master Schoolissa
Merja Auvo yhdisti oman kiinnostuksen ja ammatilliset haaveet ja lähti opiskelemaan kestävää kiertotaloutta Turun AMK:n Master Schooliin.
Asiakaspalvelun, taloushallinnon ja liiketoiminnan moniosaaja Merja Auvo kaipasi uralleen uutta nostetta. Lisäksi hän on huomannut, että vaikka luonnon heikkenevästä tilasta saadaan koko ajan lisää tietoa, monella toimialalla aihe on edelleen lapsen kengissä.
– Omat nykyiset työtehtäväni liippaavat kiertotaloutta, ja kiinnostuin aiheesta laajemmin. Aloin kaivata syvempää asiantuntemusta aiheesta. Kierrätys ja luonnon tila ylipäätään kiinnostavat, Auvo kuvaa.
Opiskelua omaan tahtiin työn ohessa
Auvo aloitti kestävän kiertotalouden opinnot Turun ammattikorkeakoulussa. Koulutuksesta (tradenomi, YAMK) valmistuu ylempään AMK-tutkintoon eli Master-tutkintoon. Se on suunnattu työelämässä pätevöityneille tradenomialojen osaajille, jotka haluavat kehittää kiertotalouden liiketoimintaa ja antaa panoksensa kestävyysmuutokseen. Koulutus alkoi syksyllä 2023.
Turun AMK:n Master Schoolissa voi opiskella ylemmän korkeakoulututkinnon joustavasti työn ohessa, mistä päin Suomea tahansa.
– Tykkään itsenäisestä työskentelystä, ja näitä opintoja on ollut mahdollista suorittaa omaan tahtiin työn ohessa. Koska tehtäviä on välillä paljon, oman ajankäytön suunnittelu on tullut entistä tärkeämmäksi, Auvo kertoo.
Tekemällä oppii ja opiskeluryhmästä saa intoa
Opiskelu on käytännönläheistä ja perinteistä luentopainotteista opiskelua on vähän.
– Opin parhaiten tekemällä: siten että teen itse ja haen tietoa. Esimerkiksi osana opintoja tehty ekskursio tekstiilialan yritykseen oli todella kiinnostava, siinä näki hyvin käytännön toimintaa, Auvo kuvailee.
– Toisaalta koulutus on myös syventänyt tietopohjaani ja osaamistani. Ymmärrän nyt paremmin kiertotalousprojekteja, joiden parissa [töissäni] työskentelen. Koulutuksen alussa podin vähän tietoähkyäkin, Auvo naurahtaa.
Master School kokoaa yhteen eri alojen opiskelijoita. Kestävä kiertotalous -koulutuksessa on kaksi hakukohdetta: tradenomi ja insinööri.
– Olen oppinut paljon myös yhteistyöstä. Insinöörit ja tradenomit ovat opiskelleet samassa ryhmässä, ja se on ollut kiinnostavaa. Tradenomipuolellakin on paljon erilaista osaamista. Tulee ahaa-elämyksiä, että noinkin voi ajatella! Oma näkökanta laajenee, Auvo kertoo.
Auvo kertoo, että vaikka koulutuksessa ei ole ollut paljoa lähitunteja, on ollut paljon yhdessä tekemistä.
– Ryhmä tuo positiivista fiilistä, kaikki ovat innolla mukana ja osa porukkaa.
Kestävän kehityksen osaaminen lisää tietoisuutta ja ratkaisuja
Kun osaamista tulee lisää, se innostaa työelämässäkin.
– Työpaikalta on tullut hyvää palautetta ja on oltu tyytyväisiä siihen, että tiimiin tulee lisää osaamista tämän koulutuksen avulla. Seuraavaksi mietin opinnäytetyön aihetta, jonka teen omalle työpaikalleni, Auvo kertoo.
Turun AMK:n Kestävä kiertotalous -koulutus suunniteltiin antamaan valmiudet kehittää ja luoda kestävää kiertotaloutta. Samalla kiertotalousperiaate leviää laajemmalle yhteiskuntaan ja tulee osaksi yritysten arkipäivää. Lue lisää koulutuksen taustoista Turun AMK:n verkkosivuilta.
– Koulutus starttasi ensimmäisen kerran syksyllä 2023. Mukana on 30 insinööri- ja tradenomipuolen tekijää, joilla on mitä upeampia työuria. Todellinen muutoksentekijöiden porukka on mukana koulutuksessa. Nyt avaamme ilolla toisen hakukierroksen kevään 2024 yhteishaussa, kertoo koulutuksen vastuuopettaja Piia Nurmi.
– Luontokadosta ja ilmastonmuutoksesta on puhuttu jo kauan. Vaikka tutkimustuloksia maailman [heikkenevästä] tilasta tulee koko ajan lisää, edelleen tunnutaan odottelevan ja edistys on hidasta. Organisaatioissa ei ehkä ole tarpeeksi tietoa tai resursseja. Toivon että tämä koulutus edistää osaltaan asiaa. Nyt on hyvä hetki toimia! On hienoa, että tietoisuus lisääntyy tämän koulutuksen avulla, Auvo sanoo.
Kestävä kiertotalous -koulutus (YAMK)
Kestävä kiertotalous -koulutuksesta (YAMK) on tarjolla kaksi hakukohdetta: tradenomi ja insinööri. Koulutus on mukana kevään yhteishaussa 13.–27.3.2024.